Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Joskus tuntuu, että tietoa ja tutkimuksia käytetään ammuksina toisia vastaan” – kansanedustaja vaatii tieteellistä näyttöä poliittisille päätöksille

Jukka-Pekka Flander/SDP
SDP:n kansanedustaja Tarja Filatov.

Eduskunnalta tulee edellyttää tietoon ja tutkimukseen perustuvaa päätöksentekoa, muistutti varapuhemies Tarja Filatov puhuessaan Työelämän tutkimusyhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa Helsingissä 12.5.2023.

Demokraatti

Demokraatti

– Tieteellinen, monipuolinen tieto rakentaa sivistystä ja maailmankuvaamme. Poliittisessa päätöksenteossa maailmankuva vaikuttaa siihen, millaisten silmälasien läpi haluamme päätöksiä tehdä ja arvioida, Filatov jatkoi tiedotteensa mukaan.

Filatovin mukaan poliittisessa keskustelussa näkee usein sen, että yksittäisiä tietoja ja tutkimuksia käytetään oman poliittisen näkemyksen vahvistamiseen, poimitaan kakusta kirsikat tai pullasta rusinat.

– Tutkittu tieto, raportit ja tutkijoiden mielipiteet sekoittuvat toisiinsa. ”Kaiken maailman dosentit” lausahdus, joka tuli monelle tutuksi jokunen vuosi sitten, kuvaa ehkä sitä, että tietoa ammennetaan usein median kautta.

– Suoria kontakteja ja aikaa aitoon vuorovaikutukseen tarvittaisiin enemmän.

FILATOV totesi, että tietoa on tarjolla valtavasti, mutta päätöksenteon näkökulmasta relevantin tutkimustiedon löytäminen ei silti ole helppoa.

– Tieteen ja politiikan kulttuurit ovat erilaiset ja usein erisykliset. Tieteellinen tutkimus on usein hidasta, mutta perusteellista. Politiikassa taas vastauksia pitäisi saada heti tai korkeintaan huomenna. Politiikka korostaa retoriikkaa, tutkimus metodiikkaa, Filatov pohti.

Hän huomautti, että politiikan aikajänne on muuttunut nopeammaksi ja nopeutuu jatkuvasti. Tämä vaikeuttaa tutkitun tiedon hyödyntämistä ja päätösten vaikuttavuuden arviointia.

– Ajatus, että tutkimus tuottaa uutta tietoa ja ymmärrystä, ja on siirrettävissä yhteiskunnan päätöksenteon käyttöön, on tärkeä, mutta se vaatii enemmän yhteistä aikaa, vuorovaikutusta ja oman selkeän paikkansa eduskunnan työskentelyrytmissä, Filatov sanoi tiedotteensa mukaan.

– Tiedon kysynnän ja tarjonnan kohtaamisen parantaminen ja tutkitun tiedon aseman vahvistaminen on välttämätöntä, muuten ongelmista ei selvitä. Mutta se ei yksin riitä. Tiedon käytössä tarvitaan uutta ajattelua, uusia toimintamalleja sekä niitä mahdollistavia rakenteita, hän jatkoi.

FILATOVIN mukaan paras lopputulema syntyy, kun eri tavalla ajattelevat ihmiset pohtivat ratkaisuja yhteiseen tavoitteeseen yhdessä.

– Ikävä kyllä nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä, viholliskuvat ovat voimistuneet ja yhdessä tekeminen on vähentynyt. Tähän tarvitaan muutosta tai some- ja saippuakuplat, joiden sisällä elämme, muuttuvat ylipääsemättömiksi muureiksi.

Filatov sanoi joskus tuntuvan, että poliittinen päätöksenteko on nykyisin taistelua toisia vastaan, ja tietoa ja tutkimuksia käytetään ammuksina toisia vastaan eikä yhteisten ratkaisujen löytämiseen.

– Näyttöön perustuva poliittinen päätöksenteko on tavoitteena erittäin tärkeä ja kuuluu sivistyneen yhteiskunnan perusajatuksiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE