Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Jotkut nuoret haluavat pelata jalkapalloa, skeitata tai harrastaa jotain muuta ryhmissä” – poliisi sakotti satoja Brysselissä

Brysselissä poliisi jakoi viikonloppuna sadoittain sakkoja ihmisille, jotka olivat kokoontuneet puistoihin liikkumisrajoituksista huolimatta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sunnuntaina sakkoja jaettiin kolmisensataa ja lauantaina sekä perjantaina satakunta per päivä. Maksettava summa vaihteli 26 eurosta aina 500 euroon saakka.

Rikkomuksina olivat muun muassa seisominen liian lähellä toisia, istuminen auringossa tai kokoontuminen piknikille sekä patsastelu liian kaukana omasta kotiosoitteesta.

Brysselissä on sallittua ainoastaan kävellä ulkosalla lähellä kotia ystävän tai perheenjäsenen kanssa tai ulkoiluttaa koiraa.

– Jotkut nuoret haluavat pelata jalkapalloa, skeitata tai harrastaa jotain muuta ryhmissä. Sellainen ei ole mahdollista, muistutti Brysselin poliisin edustaja Ilse Van De Keere.

Van De Keere uhkasi myös, että Brysselin puistot voidaan sulkea kokonaan, jos sääntöjen uhmaaminen jatkuu.

Belgiassa on todettu vajaat 3 800 koronavirustartuntaa, ja 88 ihmistä on kuollut.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE