Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Joukkopuukottajan puolustus kiistää yhä terroristisessa tarkoituksessa tehdyt murhat – “Manifesti oli tehty leikkaa–liimaa-menetelmällä”

Turun elokuisen puukkoiskun tekijä Abderrahman Bouanane näkyy videonäytöllä Turun oikeustalolla 17. huhtikuuta 2018.

Turun joukkopuukottajan puolustus kiistää loppulausunnossaan edelleen terroristisessa tarkoituksessa tehdyt murhat ja niiden yritykset.

Kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta terroristisessa tarkoituksesta tehdystä murhan yrityksestä syytetyn Abderrahman Bouananen puolustus on myöntänyt viime elokuussa tehdyt veriteot tappoina ja tapon yrityksinä.

Puolustuksen tulkintaa teoista ja Bouananen toiminnasta voi pitää lähes päinvastaisena kuin syyttäjän. Puolustuksen mukaan syytetty oli kyllä kiinnostunut Isisistä, mutta myös pyrki eroon ääriajattelusta.

Johtopäätöstä radikalisoitumisesta esimerkiksi jo viime vuoden alusta ei voi asianajaja Kaarle Gummeruksen mukaan vetää. Lopullisesti joukkopuukotuksessa oli kyse enemmänkin päähänpistosta kuin suunnitellusta ja harkitusta terroriteosta, puolustus esittää.

Syytetty oli laatinut ennen tekoa kirjallisen ja videoidun manifestin, josta ei puolustuksen mukaan voi vetää johtopäätöksiä terroristisesta tarkoituksesta tai teon suunnitelmallisuudesta.

– Mielestäni on selvitetty, että teksti oli tehty tällaisella copy paste (leikkaa-liimaa) -menetelmällä, Gummerus sanoi.

Syytetty itse on kertonut, että aikoi iskeä jo Ruisrock-festivaalille, joka järjestettiin Turussa heinäkuun alkupuolella.

– Emme tiedä onko kyse ollut vain ajatuksesta vai onko siinä ollut jotain suunnitelmaa, Gummerus kommentoi.

“Pään irrottaminen ei olisi ollut mahdollista”.

Puolustuksen käsitys on, että veitseniskut eivät voi olla poikkeuksellisen raakoja tai julmia tekovälineiden tai tekotavan perusteella.

Puolustuksen mukaan tekoja ei pyritty esimerkiksi pitkittämään tarpeettomasti.

Bouanane on itse puhunut pään irrottamisesta, mikä on myös syyttäjän mukaan ollut tavoite.

– Pään irrottaminen kyseisellä veitsellä ei olisi ollut edes teknisesti mahdollista, Gummerus sanoi.

Gummerus pitää yhä kiinni ajatuksesta, että hänen päämiehensä tarkoituksena oli vain paeta paikalta ensimmäisten tekojen jälkeen. Bouanane on puhunut oikeusprosessin aikana eri tavoin pakoajatuksesta tai ajatuksesta jatkaa veritekoja myöhemmin.

Pitkin oikeudenkäyntiä Bouanane on lisännyt kertomukseensa seikkoja, jotka ovat tulleet myös puolustukselle yllätyksenä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE