Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Juha Sipilän (kesk.) hallitus yritti keräillä pisteitä laivakaupoista

Turussa piisaa telakoilla töitä.

Tiistaiaamun hyvät uutiset Turun telakalta saivat ministerikaartin kiittelemään suomalaisen meriteollisuuden elpyneitä näkymiä ja siitä seuraavia työllisyysvaikutuksia.

Luxemburgista tavoitetun valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan risteilijätilausten vaikutus suomalaiseen talouteen on työpaikka- tai eurolukujakin suurempi.

– Kun telakka saa tilauskirjan, se mahdollistaa sen, että verkostoyritykset kehittyvät ympärillä ja siellä syntyy uusia innovaatioita, jotka taas lisäävät työllisyyttä.

Meriteollisuuden voimistuminen Suomessa heikkojen vuosien jälkeen on Orpon mukaan suomalaisen osaamisen ja vakaan saksalaisen omistajan yhdistelmä. Hän uskoo, että meriteollisuus pysyy pitkään voimakkaana ja kasvavana alana.

– Missä päin maailmaa tahansa osataan kyllä tehdä iso laiva, mutta tehdä käytännössä iso kaupunki yhdessä laivassa, koko sen projektin hallinta on Turussa huippuluokkaa.
Ulkomaankauppaministeri Kai Mykkänen (kok.) arvioi, että meriteollisuuden työllisyysvaikutukset ulottuvat koko maahan.

– Nyt kun tämä on yksi niitä aloja, jotka kasvavat, luulen, että tässä tullaan vielä näkemään uusia yrityksiä ympäri Suomen, jotka tarraavat kiinni näihin kauppoihin, Mykkänen sanoi eduskunnassa.

Rehn: Tarvittava työvoima turvattava

Lisää aiheesta

Elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) mukaan hallitus tekee kaikkensa, jotta edellytykset tarvittavalle työvoimalle Turun telakalle ja koko alihankintaketjuun ovat riittävät. Koulutustarve alalla on harkittava.

– Sitä joudutaan arvioimaan nyt tämän positiivisen ongelman edessä, Rehn sanoi.
Rehnin mukaan uudet innovaatiot energia- ja materiaalitehokkuudessa sekä tehokas ja osaava kumppanuusverkosto pitävät suomalaisen risteilijäteollisuuden alan kansainvälisessä kärjessä.
Myös rahoituksella on iso rooli.

– Hallitus on nostanut muun muassa risteilijäviennille tärkeät Finnveran vientitakuuvaltuudet 10 miljardilla eurolla 27 miljardiin euroon ja vientiluottojen rahoitusvaltuudet on kolminkertaistettu 22 miljardiin. Korotukset ovat olleet merkittävä tekijä tilausten saamiseksi maahamme.

Niko Vartiainen, Saila Kiuttu, Sanna Nikula

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE