Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Juha Sipilän kohupuheille löytyi puolustaja – “Valvonta Suomessa toimii”

Keskustan varapuheenjohtajan Hannakaisa Heikkisen mukaan vasemmistopuolueet ja -poliitikot ymmärtävät tahallaan väärin pääministeri Juha Sipilän kannanottoja hoivayritys Esperi Caresta.

Demokraatti

Demokraatti

“Se, että Valvira on puuttunut Esperi Caren toiminnan kiistattomiin ja vakaviin puutteisiin osoittaa, että valvonta Suomessa toimii. Tämän pääministeri totesi.”

“Totta kai myös valvonnassa on edelleen parannettavaa. Sote- ja maakuntauudistus antaa mahdollisuuden paitsi valvonnan parantamiseen, mutta mahdollistaa myös sen, että jatkossa nykyisen kaltaisia vanhusten- tai vammaisten asumis- ja hoivapalveluiden kokonaisulkoistuksia ei talousvaikeuksissa olevien kuntien tarvitse edes harkita”, myös eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtajana toimiva Heikkinen sanoo tiedotteessaan.

Heikkinen tähdentää, että jokainen ikäihminen Suomessa ansaitsee turvallisen, inhimillisen ja laadukkaan hoivan.

“Suomalaisessa vanhustenhoidossa on pitkältä ajalta periytyviä ongelmia, joiden ratkaiseminen edellyttää yhteistyötä – ei muiden sanomisten tahallista väärinymmärtämistä ja ohipuhumista. Toivottavasti tulevina viikkoina jokainen puolue esittää omat ratkaisunsa vanhustenhoidon tilan parantamiseksi.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE