Juhlaviikoilla koettiin nokkahuilumusiikin uudenlainen tuleminen – soinnin, virtuositeetin ja kokeilun taikaa

Kuva: Pietari Purovaara
Nokkahuilukvartetti Bravade on virtuoosimaisen monipuolinen yhtye.

Nokkahuilu on kokenut aikamoisen kasvojenkohotuksen sitten viime vuosisadan puolenvälin suvantovaiheen. Suunta on ollut vaihteleva ja vauhdikas kohti laajenevaa suosiota.

Syynä tähän voinee pitää aika yksiselitteisesti soittimen jumalaisen kaunista ääntä. Ja sitä, että soittimia on saatavissa! Lisäksi huilun soitinperhe on sointiväreiltään näyttävä, vaihtelua ja luonteenpiirteitä on. Miksei musiikkikulttuurin yleisellä rikastumisella ja nousulla ole silläkin ollut merkityksensä.

Renessanssista nykypäivään

Juhlaviikkokonsertin ohjelman lähtökohtana oli renessanssi ja barokki, aikamme musiikki sen päätepiste. Helmiä tuntui löytyvän satojen vuosien säteellä!

Illan toisena esitetty, anonyymi teos edusti renessanssia. Siinä pohjaa tulevalle.

Tarquinio Merulan (1595-1665) ”La Lusignuola” on peräisin barokin varhaiselta ajanjaksolta, mistä toisenkin italialaissäveltäjän, Salomone (Salamone) Rossi, (1570-1630) kappale.

Noihin aikoihin oli tapana säveltää varsin koristeellisia ja efektiivisyydessään jopa ylilyöviä kappaleita. Hallittu hulvattomuus oli vallalla ja ohitti muuten tyylitaidoissaan mennen tullen nykyajan narsistisen imelän omahyväisyyden.

Helsingin juhlaviikot, Kansallisoopperan Alminsali

Bravade & co: Jotta näkisin sinut paremmin

Bravade-nokkahuilukvartetti: Pauliina Fred, Sunniva Fagerlund, Hanna Haapamäki, Hanna Kangasniemi

Rytminen menohalu sävellyksissä oli kova, kromaattisuus tuttua. Asiaan kuului luonnollisesti myös kokeilu. Rikasta aikaa!

Tarquinio Merula sekoittaa mielistelevästi kutsuvassa La Lusignuolassa vaikkapa linnun luonteen ja inhimillisen tahdon ja tavat (assosiaatio sallittaneen). Kumpi kumpaista kohti kurkotti, jääköön arvoitukseksi. Kvartetti näytti heti alussa mitä tuleman pitää. Melkoinen taituriyhtye, mahtava luova joukko!

Salomone Rossi kehottaa ”Gaillardessa” (hilpeän reipas laulu) Zambalinaa hillitsemään itseään päätellen siitä, millainen revontulien synnyn kaltainen rauhallinen kaari teoksesta huokui.

John Dowlandin (1563.1626) ”Weep you no more, sad fountains” (Ei enää itkua, surun lähteet) on kauneudessaan haikea ja vetoava. John Blackin (1520-87) harmonisesti huokailevassa ”When shall my sorrowful sighing” (lainaus Thomas Tallisilta) -teoksessa vaikuttaa sula lämpö. Tummat matalat äänet sekä erottuvat toisistaan että kurkottavat yhteen koskettavaksi sävykimpuksi.

Äänen tasoja korkeuksista kontrasyvyyksiin

Sebastian Fagerlundin (s. 1972) Windways päätti huiluyhtyeen perinteisen esiintymisvuoron. Teoksen ei tarvitse häpeillä minkään aikakauden virtuoosikappaleen rinnalla. Sähikäisinä räpsivät sävelet, liukupuhalletut mikrointervallit ja koko ääniala korkeasta sopraninotasosta kontraäänialaan oli suvereenien muusikoiden hallinnassa.

Antti Auvisen (s. 1974) uusinta tekniikkaa ja monia taiteenlajeja käyttävä ”Air” (Ayre) kaivaa muusikoista etäisimmätkin taidonsiemenet esiin. Tekniikoille ei tunnu oleva loppua, sointiryväs on mielikuvituksellinen. Äänet kuopivat maan syvältä auki, uumen murtuu ja sykkii kumisten. Teos soi puheenomaista huilusointia, tehosteita haetaan soittimesta niin sudin kuin sahan kanssa sekä tippuvan veden pisarointia vahvistamalla. Köysien idea ja liike sitovat musiikin keinuunsa etääntymään ja liki tulemaan. Käynnissä on mielteiden lähes rajaton liikekannallepano.

Mieleen tuli sekin, että halukkuus toteuttaa uutta kylvi hyvien löydösten ohella itsetarkoituksellisuutta vieden pohjaa tehokkuudelta ja satuttavuudelta. Keksiä aina voi, kun asialle antautuu.

Teoksissa esiintyi myös nais- ja miestanssija. Tanssin väritys ja liike sisällöllistä efektiä myöten oli osuvasti harkittu.

Bravade on virtuoosimaisen monipuolinen yhtye. Soittimet vaihtuvat käsissä, puhallus- ja sormitekniikka on hallinnassa, soinnin puhtaus silkka nautinto kuunnella.

Matti Saurama

Keskustelua aiheesta

Kansallisooppera Estonia juhlistaa sata vuotta täyttävää isänmaataan – vakuuttavan ilmaisukykyiset terveiset etelänaapurista

Kuva: Tanel Meos
Sopraano Kristel Pärtna hurmasi Viron kansallisooppera Estonian La Traviatan Violettana.

 

Maailman valloittajia riittää! Verdin La Traviata tekee sen oopperateosten rivissä, Kansallisooppera Estonia oopperaestradien sarjassa. Virolaisten esitys on itsessään yhdenlainen menestystarina. La Traviatan viimeisin taival on kestänyt parisenkymmentä vuotta. Suosio on ollut suuri ja tarve ohjelmistossa pysymiseen pakottava.

Tarina perustuu kirjailijan kokemuksiin pariisilaiskurtisaanin kanssa. La traviata tarkoittaa langennutta naista.

Kuvankauniin kurtisaani Violettan tanssiaisissa nuori Alfred tapaa ihailemansa kaunottaren. Sairaudestaan vasta toipunut Violetta on yllättynyt rakastuneen Alfredin lämpimistä sanoista ja huolenpidon halusta.

Tapahtumat etenevät parin yhteiselämän alkamiseen, mutta särön tuo siihen nuorukaisen isän vaatimus lopettaa suhde sen epäsäädyllisyyden vuoksi.

Lopulta Violetta taipuu kammottavan vaatimuksen edessä ja kirjoittaa Alfredille erokirjeen. Tauti alkaa riuduttaa nuorta kaunotarta ja vaikka käänne parempaan lopulta tapahtuu, kaikki on myöhäistä. Sairaus vie uudelleen toisensa löytäneet rakastuneet erilleen, Violetta kuolee.

OOPPERA

Kansallisooppera Estonia (vierailu Aleksanterin teatterissa Helsingissä)

Giuseppe Verdi: La Traviata

Libretto Alexandre Dumas nuoremman romaanin Kamelianainen pohjalta Francesco Maria Piave – Kapellimestari Jüri Alperten-  Ohjaus Neeme Kuningas – Lavastus ja puvut Anna Kontek – Valaistus Esko Suhonen – Rooleissa Kristel Pärtna, Hatšatur Badaljan, Rauno Elp, Helen Lokuta, Juuli Lill, Roman Chervinko, Mart Laur, Märt Jakobson, Mart Madiste, Rostislav Gurjev, Mati Vaikmaa, tanssijat Urve-Ly Voogand ja Taras Titarenko: Kansallisooppera Estonian orkesteri ja kuoro

Yllättävää verkkautta, kiireettömyyttä

Helsingin vierailulla oopperan alkusoitto soi poikkeuksellisen verkkaisena, johdanto valmisteli illan alustan huolella ja yksityiskohtaisesti. Ulos- ja ylöstulot kuuluivat selkeinä, jäntevät rytmityksiköt korostuivat.

Ja jotain mielessä liikahti: oli kuin talon vanha henki olisi vastannut, herännyt muistoihinsa. Tällainen sointi, tällainen akustiikka tänä digittävänä aikana. Vain perinteikäs ”Mittemot” puuttui illan päättyessä. Ei Bulevardiaa enää.

Näyttämön ihastuttavan runsas yleisilme oli avoimen romanttinen. Ja kuoron osuus heti alkuvaiheesta lähtien suorastaan tulvi luontevana antautuvaa osallisuutta, veikeyteen saakka.

Orkesterin tapa poimia yksityiskohtia ja partituurin persoonallisia piirteitä läheni kertojan tehtäviä. Loppua kohti orkesterin soitto oli yhä notkeampaa, yhtenäisempää ja hienovireisempää. Äärimmillään musiikki kuin näykki kiusoitellen fraaseja esiin.

Viimeinen kohtaus eli todella vaikuttavana. Violettan lopun hetkissä sairaan suojaksi laskeutuneet hauraan harsomaiset verhot nousivat hitaasti ylöspäin, päästivät sitten otteensa ”maasta” ja laskeutuivat irti kiinnikkeistään, vapaina tuulen ja vedon viedä.

Mannermaista äänivarantoa ja näyttävänä soivaa kapasiteettia

Violettan osassa laulanut viehättävä Kristel Pärtna helisytteli vahvan ja soinnikkaan sopraanonsa sävyjä ohennetusta hentoudesta avoimeen voimaan. Rooli ulottui tyttömäisen viattomasta, kaihoa ja iloa pulppuavasta vakavoituneeseen ja sairauden alistamaan. Aito rakkaus ja kaunis kunniallisuus loistivat entisen kurtisaanin olemuksesta.

Rauno Elp Alfredin isän, Georges´in, osassa suorastaan tykitti baritoninsa ylväitä äänivarojaan. Elp eläytyi erinomaisesti ylpeytensä perään huutelevana, määräilevänä ja lopulta rikkeensä tunnustavana isänä.

Alfredin rooliin hälytetty ja pyyteettä antautuva tenori Hatšatur Badaljan väläytteli kestävän ja korkean tenorinsa äänivaroja. Paroni Douphalina laulaneella Roman Chervinkolla on paitsi terveen tasaisena soiva baritoni myös kuin kivenhakkaajan luja työväline hallussaan.

Estonian solistiriveissä on hyvän talon mukaisesti myös kelpo varanto luottolaulajia. Helen Lokuta (Flora), Juuli Lill (Annina), Märt Jakobson (tohtori Grenvil), Mart Madiste (Gaston), Mart Laur (markiisi d´Obigny), Rostislav Gurjev (Joseph) ja  Mati Vaikmaa (komissaari) täyttivät sivuroolit täysmittaisesti.

Balettisolistit Urve-Ky Voogand ja Taras Titarenko virkistivät niin näyttämön henkilöitä kuin yleisöä taidoillaan.

Romanttisen kutsuva peilisali ja luonnollisina elävät roolihenkilöt

Neeme Kuninkaan ohjaus tekee klassisen suorituksen: musiikille on tilaa, tapahtumat etenevät ja pureutuvat aiheeseen, henkilöt elävät vahvasta laulullisesta vaateesta huolimatta.

Anna Kontekin väsymätön ideapankki on tuottanut lavasteeksi upean peilisalin, jossa hahmot monistuvat ja näyttävät eri puolia itsestään, jossa liike ja peilien väliset solat saavat sisällöllisiä ja toiminnallisia ihmeitä aikaan. Kuolemankohtauksessa hiljainen pysähtyneisyys ja liikkeen huojuva aavistus ovat vahvasti läsnä.

Kontekin suunnittelemat asut kutoutuvat rooleihin ja tapahtumiin saumatta – tai saumat peittäen. Esko Suhosen valot ottavat itselleen hienotunteisesti värityksen ja osallisuuden tehtäviä.

Rakkauden paloa ja kivun kosketusta

Ooppera avaa yhtä lailla rakkauden paloa kuin kivun kosketuksia. Isän ylpeä kunnia saa huutia rakkauden voiman alla. Mutta luonto palauttaa lopulta eläjänsä omaan järjestykseensä. Suru on sekin kaunis, mutta niin epäoikeudenmukainen.

Virolaisvierailusta jäi verrattoman lämmin maku, tunnelma oli korkea ja anti tasokasta. Monin tavoin läheinen naapuri tarjosi parastaan. Juhlivat kansat ja valtiot saavat yhdessä nostaa maljansa menestykselle ̶   nyt laulun ja musiikin siivin!

Matti Saurama

Keskustelua aiheesta

Maailmankuulu baritoni Dmitri Hvorostovski on kuollut 55-vuotiaana

Kuva: Lehtikuva

Maailmankuulu venäläisbaritoni Dmitri Hvorostovski on kuollut 55-vuotiaana, kertoo muun muassa uutistoimisto Tass. Laulajan edustaja vahvisti asian Tassille.

Oopperalaulajalla oli todettu aivokasvain. Hän kuoli syöpään varhain tänä aamuna Lontoossa. Hvorostovskin sairaus oli todettu 2,5 vuotta sitten.

Laulajan kuolemasta kerrottiin myös hänen Facebook-sivuillaan. Suomessa asiasta uutisoi aiemmin Helsingin Sanomat.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Hollywood-tähti Johnny Depp Suomeen bändinsä kanssa, jossa on muitakin huippunimiä

Hollywood-tähti Johnny Depp saapuu ensi kertaa Suomeen tulevana kesänä. Golden Globe -palkittu kolminkertainen Oscar-ehdokas tuo kesäkuussa maahamme rockmaailman legendoista koostuvan Hollywood Vampires -yhtyeensä.

Vuonna 2015 perustetussa kokoonpanossa ovat mukana Johnny Deppin lisäksi laulaja Alice Cooper sekä Aerosmith-yhtyeestä maailmanmaineeseen noussut kitaristi Joe Perry.

Hollywood Vampires nähdään Kaisaniemen puistossa, Helsingissä sunnuntaina 10. kesäkuuta.

Keskustelua aiheesta

Läheskään kaikki halukkaat eivät näe Cheekin viimeisiä keikkoja paikan päällä – ”Ostajia olisi riittänyt ainakin 100 000 lipulle”

Kuva: Lehtikuva

Cheekin molemmat jäähyväiskonsertit ensi vuoden elokuulle myytiin nopeasti loppuun tiistaina. Ensimmäinen konsertti myytiin loppuun alle minuutissa ja toinenkin keikka iltapäivään mennessä.

Kumpaankin konserttiin myytiin 30 000 lippua.

– Arvioisin, että ostajia olisi riittänyt ainakin 100 000 lipulle. Kovasta kysynnästä huolimatta emme ikävä kyllä pysty järjestämään Lahteen kolmatta konserttia, sanoo konsertin promoottori Juha Kyyrö tiedotteessa.

Myös Cheek kiittelee fanejaan:

– Oli hienoa huomata, kuinka monet halusivat tulla mukaan juhlimaan viimeistä keikkaa. Tätä ei voi koskaan pitää itsestäänselvyytenä, kiitos.

Cheekin Valot sammuu keikat ovat 24. ja 25. elokuuta Lahden Mäkimontussa.

AVAINSANAT

Hassisen Koneen basisti Jussi Kinnunen ryyppäsi itsensä lähelle kuolemaa: ”Mun mielestä juominen oli ihan idioottien touhua”

Muusikko ja päihdeterapeutti Jussi Kinnunen on omassa elämässä ja työssään kokenut päihteiden käytön koko kirjon. Mies kamppaili viitisentoista vuotta oman päihderiippuuvuutensa kanssa.

Nykyisin Kinnunen on raitis. Hän työskentelee päihdeterapeuttina, muutosvalmentajana ja seksualineuvojana. Hän auttaa muun muassa yhtyeitä selättämään alkoholin aiheuttamia ongelmia.

Kinnusella on vankka muusikon tausta monissa suomalasissa huippuyhtyeissä. Hassisen Kone oli 1980-luvun alussa Suomi-rockin kovimpia juttuja ja Jussi Kinnunen soitti bändissä bassoa.

Viina virtasi 1980-luvulla sekä lauluissa kuin kansankuppiloiden ja soittajien pöydissä, mutta Jussi Kinnunen vierasti päihteiden ylistystä.

– Koin olevani erilainen kuin muut, Jussi Kinnunen sanoo.

– En aluksi edes juonut paljon, koska en nähnyt siinä mitään hienoa tai ylipäätään juomisessa muutenkaan mitään glamouria. Mun mielestä juominen oli ihan idioottien touhua, mutta jotenkin sitä vaan valahti siihen samaan showhun itse.

Vähitellen Kinnusen juominen muutti pakonomaiseksi.

– Olin tuurijuoppo. Juomaputket olivat ihan poissuljettuja aluksi. Alusta lähtien mun krapulat oli todella rankkoja. Sitten joku varmaan vinkkasi, että sillä se lähtee millä se on tullutkin.

Vähitellen kerta- ja rohkaisukännääminen muuttui kahden ja kolmen päivän juopotteluiksi, sitten viikon.

Elämyksellisesti ymmärsin, että nyt mä taidan ihan oikeasti kuolla, jos en lopeta juomista.

Kinnunen alkoi käyttää amfetamiinia krapulalääkkeenä, jotta olisi selvinnyt keikoista jotenkuten kunnialla.

– Se oli kauhea kemiallinen sekametelisoppa.

Vuonna 1997 Kinnunen hän makasi Helsingin Meilahden sairaalassa – ensin leikkaussalissa ja sitten teho-osastolla.

– Mun kohdalla viimeinen havahduttaja oli se, kun elämyksellisesti ymmärsin, että nyt mä taidan ihan oikeasti kuolla, jos en lopeta juomista. Maksa, ruokatorvi ja mahalaukku olivat kaikki paukahtaneet samaan hötäkkään. Olin sitä oikeasti kyllä toivonutkin viimeisen vuoden ajan, että jumalauta kun menisi sisuskalut, niin sitten mun on pakko lopettaa juominen.

– Halusin päästä päästä viinasta eroon, mutta kun en yhtään tiennyt miten se käy.

Kinnunen pääsi uuteen ja päihteettömään elämään vähitellen kiinni Kalliolan kuntoutusklinikalla. Heräsi kiinnostus jakaa ja hyödyntää omia kokemuksia. Kinnunen aloitti päihdeterapeutin opinnot 1990-luvun lopulla.

Häpeän voima asuu meillä suomalaisilla luissa ja ytimissä.

Kinnusen mielestä alkoholisti joutuu ennemmin tai myöhemmin suorastaan shakespearelaisen valinnan äärelle.

– Haluatko jatkaa juomista vai etkö halua? Se on kuin Hamletin esittämä ollako vai eikö olla -kysymys? Juoppo voi kysyä itseltään, haluaako hän elää vai kuolla. Minulle juomisesta tuli synonyymi kuolemalle.

Kinnusen asiakkaiksi hakeutuu päihdeongelmissa mitä erilaisimpia ihmisiä vaihtelevissa elämäntilanteissa. Eiran klinikan asiakkaat ovat keskivertoa parempaa toimentulevia ja monesti myös vielä työssäkäyviä.

Sen sijaan julkisen terveydenhoidon asiakkailla ongelmat ovat usein kasaantuneet ja solmuuntuneet pidempään.

Onko asiakkailla muita yhteisiä nimittäjiä kuin viina tai muut päihteet? Kysymys saa Kinnusen mietteliääksi.

– Jokin sellainen taitaa löytyä kaikilta, että heillä ei ole enää kyky tuntea iloa ja nautintoa saati lupaa ja vapautusta kokea itsensä eheäksi ja elämänsä riittävän hyväksi.

Kinnunen laajentaa ajatustaan.

– Suomessa ei ylipäätään osata hakea ja pitää hauskaa selvin päin. Ei ole sallittua riehaantua ja hupsutella. Häpeän ja häväistyksi tulemisen pelko on melkeinpä meillä kaikilla niin stydi. Häpeän voima asuu meillä suomalaisilla luissa ja ytimissä.

Teksti: Janne Ora