Demokratia voi tukahduttaa itsensä, jos se sortuu enemmistön tyranniaan ja keskittyy vain valtaväestön etujen ajamiseen.

Kansainvälinen demokratiainstituutti Idea julkaisi marraskuussa raportin, jonka mukaan monissa maissa demokratia on heikentynyt ja itsevaltaisuus vahvistunut koronapandemian aikana. Demokratia on joutunut uhanalaiseen asemaan myös monissa Euroopan maissa, kuten Unkarissa, Puolassa ja Sloveniassa. Äänestäjät ovat tukeutuneet populisteihin ja autoritaarisiin johtajiin, jotka kosiskelevat kansaa, mutteivät tarjoa kestäviä ratkaisuja kansalaisten huoliin.

Vuosi 2016 oli sokki länsimaisille liberaaleille demokratioille. Ensin tuli Brexit, sitten Donald Trump. Etukäteen nämä äänestystulokset vaikuttivat miltei mahdottomilta. Jälkikäteen syyttävä sormi on osoittanut etenkin sosiaalista mediaa, jossa valheet levisivät kulovalkean tavoin.

– Loppiaisen tapahtumat oli jonkinlainen tuloillaan olevien kehityskulkujen tulos. Yhdysvaltojen politiikan jakolinjat ovat olleet hyvin voimakkaat 1960-70-luvuilta asti. Nyt jakolinjan on tehnyt selväksi sosiaalisen median ja teknologian kehitys. Kohteliaisuus ja puhumattomuus on kadonnut politiikan ympäriltä, konsulttitoimisto Ellun Kanojen tutkimusjohtaja Elina Kiiski-Kataja.

Kiiski-Kataja on tutkinut yhteiskunnallisia megatrendejä pitkään Sitrassa ja nyt Ellun Kanoissa. Hän valmistelee myös väitöskirjaa teknologian vaikutuksista demokratiaan.
Sosiaalisen median ja teknologian logiikka on haastanut perinteisen poliittisen koneiston. Uusi teknologia on muuttanut julkisen keskustelun kulttuurin.

– Aikaisemmin julkisuuden portinvartijoina oli etabloituneita tahoja, kuten puolueet, ay-liikkeet ja journalistit. Nyt ollaan tilanteessa, jossa julkisuuteen voi päästä kuka tahansa, Kiiski-Kataja sanoo.

Sosiaalisessa mediassa vaihdetaan mielipiteitä, tuohdutaan ja pöyristytään. Siellä syntyy nopeasti organisoituvia verkostoja, jotka pyrkivät vaikuttamaan yhteiskuntaan.
Kulttuurifilosofi Marshall McLuhanilta on peräisin kuuluisa sanonta “väline on viesti” (medium is the message). McLuhanin pointti oli, että medioiden sisällöt eivät ole kovinkaan merkittäviä verrattuna itse välineen vaikutuksiin.

Muutos on tapahtunut huikeaa vauhtia. Väline on muuttanut todellisuutta.

– On hyvin lyhyt aika siitä, kun tärkeimpiä tietolähteitämme olivat sanomalehdet ja televisio. Niissä on yksisuuntainen journalistiseen harkintaan perustuva uutiskoneisto, joka määrittää uutisagendan, Kiiski-Kataja sanoo.

Vielä noin kaksikymmentä vuotta sitten törmäsi hyvin harvoin teksteihin, jotka eivät olleet käyneet läpi hierarkista prosessia. Sosiaalisen median myötä suodattamattomien tekstien ja osallistumisen määrä on räjähtänyt. Niillä on myös suuri vaikutus politiikkaan.

Teknologiajäteiltä on vaadittu tarkempaa kontrollia, jotta sosiaalinen media ei suoltaisi valtavaa määrää vihapuhetta ja valheita. Yritykset ovat reagoineet vaatimuksiin, mutta toimenpiteet eivät ole suitsineet kuin murto-osan ongelmakäyttäytymisestä.

– En usko, että toimet ovat vielä riittäviä. EU:lla on ollut tiukempi linja teknologiayhtiöitä kohtaan kuin Yhdysvalloilla. Tähän ei ole kuitenkaan mitään nopeaa ratkaisua. Kyse on pikemminkin sukupolven mittaisesta ratkaisusta, Kiiski-Kataja sanoo.

Sosiaalisen median valvominen ja sääntely on nykyisellään erittäin vaikeaa, koska on hämärän peitossa, minkälaisilla algoritmeilla alustat toimivat.

– Nyt me emme voi tietää, mikä on keskustelun järjestäytymisen logiikka, Kiiski-Kataja sanoo.

Toki asiaa on yritetty tutkia, mutta niin kauan kuin algoritmit ovat salaisia, täsmällisten johtopäätösten tekeminen on vaikeaa. Joka tapauksessa on varmaa, että tunteet ovat avainasemassa.

– Jos jokin herättää voimakkaita tunteita, siitä tulee helpommin laaja ilmiö. Nimenomaan negatiiviset tunteet nostavat eniten reaktioita. Siksi julkisuus muokkautuu voimakkaiden tunteiden varassa. Se onkin eräänlaista tunteiden tyranniaa.

Teknologiajättien toimintaa ohjaa kaupallinen intressi. Sosiaalisen median tarkoitus on koukuttaa ihmiset käyttämään some-alustoja. Yhtiöitä ei lähtökohtaisesti kiinnosta kansalaishyveet tai valheiden kitkeminen, ainoastaan silloin, kun niistä on hyötyä bisneksen näkökulmasta.

– Olisimme paljon viisaampia, jos teknologiayhtiöt avaisivat algoritmeja. Itse haluaisin tutkijana päästä käsiksi siihen, millaisilla arvoilla teknologista infrastruktuuria rakennetaan, Kiiski-Kataja sanoo.

– Ne arvot ovat yritysten strategisia valintoja. Lopulta ollaan bisneslogiikan äärellä.

Yhteiskuntien tulevaisuus on vaakalaudalla, jos luottamus heikentyy entisestään. Luottamus on yhteiskunnallinen liima.

– Demokratiassa on olennaista reiluus ja tasa-arvo. Niiden puolesta täytyy työskennellä koko ajan, Elina Kiiski-Kataja sanoo.

– On merkityksellistä, minkälaisia asuinalueita syntyy isoihin kaupunkeihin, minkälaisissa kouluissa lapset käyvät ja eriytyykö kehitys. Tämän tyyppisillä asioilla rakennetaan perusluottamusta.

Suomalainen yhteiskunta on usein hyvin tehokkuushakuinen. Taloudellisen edun korostaminen johtaa julkisissa palveluissa isoihin yksiköihin ja keskittämiseen – oli kyse sitten vanhustenhuollosta, kouluista tai muista palveluista. Palveluiden heikentäminen ja karsiminen vähentävät arkipäivän kohtaamisia, joissa luottamusta rakennetaan.

– Yhteiset kohtaamisen paikat ovat merkittäviä. Esimerkiksi kirjastot ja uimahallit ovat meille itsestäänselvyyksiä, mutta Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa niitä on siivottu aika lailla pois kovan ja eriarvoistavan politiikan vuoksi.

Kun suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettiin 1970-80-luvuilla, puhuttiin paljon sosiaalipolitiikasta. Viime vuosikymmenet ovat menneet talouspolitiikasta puhuen. Kiiski-Kataja toivoo, että tulevaisuudessa alamme rakentaa luottamuspolitiikkaa.

Kyse on luottamuksesta tulevaisuuteen. Eli kokevatko nuoret, että heillä on jonkinlainen tulevaisuus edessään: pohditaanko ekologisen kantokyvyn rajoja päätöksenteossa, onko yhteiskunta inhimillinen.

– Totta kai joudutaan toimimaan talouden ehdoilla, jotta asioita voidaan rahoittaa. Haastan miettimään, mitä luottamuspolitiikka voisi olla, eli mitkä toimet lisäävät luottamusta ja mitkä vähentävät, Kiiski-Kataja sanoo.

(Juttu on osa teemakokonaisuutta “Uhanalainen demokratia”, joka julkaistiin Demokraatin printtilehden numerossa 1/2022)