Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jussi Halla-aho: “Kun jäin yksin hotellin edustalle, viisi tyyppiä, osa naamioituneita, piiritti ja ryhtyi rähjäämään”

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoo joutuneensa osaksi välikohtausta vierailullaan Turussa.

Halla-aho sanoo Facebook-tilillään viettäneensä lauantai-iltaa Turussa.

“Turku on muuten kiva paikka, mutta väkivaltainen äärivasemmisto ( = Antifa) on valitettavan hyvin edustettuna. Muualla Suomessa voi kulkea rauhassa kadulla, mutta Turussa tapahtuu aina jotakin.”

Halla-aho kirjoittaa kävelleensä kaverinsa kanssa ravintolasta hotellille.

“Mukaan liimaantui antifantti, joka ilmeisesti hälytti kaverinsa paikalle. Kun jäin yksin hotellin edustalle, viisi tyyppiä, osa naamioituneita, piiritti ja ryhtyi rähjäämään. Pääsin livahtamaan ovesta sisään. Yksi antifantti sai naamaansa avautuvasta automaattiovesta ja kiljui: “Vittu, fasisti, paiskaaks sä oven mun naamaan?!”

Halla-aho kertoo, että uhoaminen ja kiljuminen jatkui vielä hotellin aulassa, kunnes ravintolan henkilökunta soitti poliisit paikalle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE