Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jussi Saramo paljasti, ketä äänestää toisella kierroksella

Hanne Salonen / Eduskunta
Jussi Saramo kuvattuna eduskunnassa.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo on perustellut pitkässä somepalvelu Threadsin viestiketjussaan toisen kierroksen äänestysratkaisuaan.

Demokraatti

Demokraatti

Saramo aikoo tukea valitsijayhdistyksen ehdokasta Pekka Haavistoa.

– Itse teen valinnan Alexander Stubbin ja Pekka Haaviston välillä pääosin poliittisin perustein. Vaikka Haaviston viimeaikaiset linjaukset esimerkiksi palestiinalaisten oikeuksiin ovat olleet vääriä, on hänen edustamansa pitkä linja ollut hyvä. Presidentti on ennen kaikkea ulkopolitiikan johtaja, Saramo muun muassa kirjoittaa.

Saramo toteaa olleensa presidentti Sauli Niinistön kanssa monista sisäpolitiikkaan liittyvistä asioista eri mieltä, mutta arvostanut hänen harkitsevaa ulkopolitiikkaansa.

– Niinistölle Suomen etu ja turvallisuus on aina ollut etusijalla ja minusta on ollut koko maailman kannalta hyvä, ettei presidenttimme ole halunnut ehdoin tahdoin tuoda jännitteitä ja kriisejä meidän rajoillemme. Nyt kun Suomi on Naton jäsen, olen pitänyt tärkeänä, että Suomi on Natossa yksi Pohjoismaa, eikä Itä-Euroopan pohjoinen etuvartio. Stubb sanoi vaaleissa kannattavansa Lin tavoin opin ottamista Norjalta, joka on ollut pitkään Naton jäsen. Hän ei kuitenkaan kannata Norjan linjan ydintä – oman alueen rauhoittamista ydinaseilta ja pysyviltä vierailta joukoilta, Saramo kirjoittaa.

Li:llä hän viittaa vasemmistoliiton presidenttiehdokas Li Anderssoniin.

– Stubb perusteli asiaa sillä, että Suomi liittyi Natoon ilman ennakkoehtoja. Tämä on siltä osin totta, ettei yksikään maa ole voinut kirjoittaa ehtoja liittymissopimukseen. Mutta oikeasti, toisin kuin vaikkapa Norjalla, joka rakensi Nato-linjansa vasta jälkikäteen, Suomi on jo etukäteen sulkenut ydinaseiden tuonnin maahamme lainsäädännössä. Sain yhden päätavoitteistani läpi ulkoasiainvaliokunnassa, kun ydinasekielto kirjattiin myös eduskunnan Nato-päätökseen. Tätä ei pidä nyt muuttaa. Tässä ja monessa muussa tärkeimmässä presidentin toimivaltaan kuuluvassa asiassa Pekka Haavisto edustaa Sauli Niinistön linjaa, jossa puolustuspolitiikka rakentuu oman turvallisuutemme ja lähialueemme turvaamiseen, eikä intomieliseen Yhdysvaltain seuraamiseen, Saramo jatkaa.

Saramo muistuttaa olleensa jo 2012 kampanjoimassa Haaviston puolesta vaalien toisella kierroksella.

– Tälläkin kertaa aion äänestää Haavistoa – olisi vaarallista antaa kokoomukselle värisuora ulko- ja turvallisuuspolitiikassa (presidentti, pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri), etenkin, kun kokoomuksen nykyinen etujoukko ei edusta samanlaista ajattelua kun vielä istuva tasavallan presidentti, Saramo kirjoittaa.

Ylen mukaan Haaviston mielestä Natolla ei ole tarvetta liikutella ydinaseita niiden pysyvistä varastoista. Suomi on Naton rajamaa, eikä tänne pitäisi Haaviston mielestä sijoittaa ydinaseita.

Yle kertoo Stubbin ajattelevan, että ydinasepelote on osa Naton tarjoamaa suojaa, ja Natoon on menty ilman rajaavia ehtoja. Suomen kautta tapahtuva ydinaseiden kuljetus ei Stubbin mielestä tarkoita niiden pysyvää sijoittamista Suomeen.

Helsingin Sanomien mukaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö on sanonut viime vuoden huhtikuussa, että Suomi on mukana Naton ydinasesuunnittelussa ja -harjoituksissa. Hän totesi, ettei tämä kuitenkaan tarkoita ydinaseiden tuomista Suomeen.

– En ole kotonani sellaisen ajatuksen kanssa, että Suomessa olisi ydinaseita, Niinistö lausui tuolloin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE