Politiikka
24.12.2020 15:46 ・ Päivitetty: 24.12.2020 15:47
Jyri Häkämies riemuitsee: ”Kauppasopu on tärkeä myönteinen askel”
Britannian ja EU:n kauppasopu on voitto Suomelle, mutta siitä huolimatta yrityksillä on edessään suuria muutoksia, arvioi Elinkeinoelämän keskusliitto (EK).
– Kauppasopu on tärkeä myönteinen askel, sillä Suomi ja EU tarvitsevat yhteistyötä Britannian kanssa jatkossakin. Kumppanuuden merkitys korostuu entisestään, kun geopoliittiset jännitteet maailmalla lisääntyvät ja Yhdysvaltojen ja Kiinan valtataistelu luo uusia haasteita myös suomalaisyrityksille, sanoo EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies tiedotteessa.
Häkämies arvioi, että lähikuukausina viranomaisten tuki yrityksille on tärkeää. Viranomaisten tulisi EK:n mielestä auttaa yrityksiä niiden ongelmissa ja varautumisessa uuteen tilanteeseen.
Kaupankäynti Britanniaan kokee muutoksen
Sisämarkkinakaupan päättyminen vuodenvaihteessa tarkoittaa esimerkiksi rajatarkastusten ja tullimuodollisuuksien lisääntymistä, mikä voi vaikuttaa kaupankäyntiin. Samalla muuttuvat muiden muassa alv-maksut, pakkausten tuoteselostemerkinnät sekä viranomaisluvat.
EK:n mukaan kaupankäynnin hintaa nostavat kauppasovun jälkeen lisääntyvät paperityöt ja niiden vaatimat resurssit sekä uusi osaaminen. Muutosvaiheessa voi yritysten toiminnassa näkyä myös ylimenovaiheesta johtuvia viivästyksiä sekä keskeytyksiä kaupankäynnissä.
EU:n ja Britannian edustajat ilmoittivat kauppasovusta tänään.
Lisää aiheesta
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.