Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Kaakkois-Suomen Nuorten kotkien kesäleirillä Asinsaaressa nautitaan monipuolisesta tekemisestä –”Parasta on uiminen ja ihan kaikki”

Lappeenrannan kaupungin leirikeskus Asinsaaressa tuoksuu pulla ja rantasaunan piipusta nousee savu. Käynnissä on perinteinen Kaakkois-Suomen Nuorten kotkien kesäleiri.

Kentällä pelataan palloa, osa lapsista askartelee ja osalla on käynnissä korttipelit. Leirille osallistuu lähes kolmekymmentä eri-ikäistä lasta. Leiriläisten lisäksi kahdeksan aikuista on varmistamassa, että ohjelmaa piisaa, ruokaa on pöydässä, sauna lämpenee ja hommat sujuvat sovussa.

Kuusivuotias Joonas on leirillä ensimmäistä kertaa. Kolme yötä pois kotoa ei aiheuta ikävää, mutta jos ikävä yllättää aina voi tarttua puhelimeen.

–  Minulla on mukana puhelin, sim-kortti ja karkkia, Joonas kertoo.

Leirillä on hänen mukaansa parasta uiminen ja ihan kaikki.

Simo, Joonas ja Jussi Asinsaaren rannassa. Kuva: Sanna Koskenranta

Kaksitoistavuotias Jussi on jo leirikonkari. Jussin leirielämä alkoi Joonaksen tapaan kuusivuotiaana. Leirille Jussin saa lähtemään mukavat kaverit.

–  Jo ekalta leiriltä muistan Vilhon ja täällä ollaan taas. Parasta leirillä on kaverit, Jussi sanoo.

Puolen päivän aikaan leiriläisillä on vuorossa yksi päivän tärkeimmistä hetkistä, lounas. Keittiössä häärivät Anja Helvasto, Irma Suvanto ja Paulette Etelävuori ovat loihtineet ruoaksi kinkkukiusausta. Aiempina päivinä on nautittu muun muassa nakkikeitosta ja makaronilaatikosta. Iltapäivällä on välipalaksi luvassa tuoretta pullaa.

Anja, Paulette ja Irma leipoivat leiriläisille tuoretta pullaa. Kuva: Sanna Koskenranta

–  Kaikki ruoat ovat lapsille maistuneet, eilen paistettiin nuotiolla tikkupulliakin, Irma kertoo.

Irma on ollut mukana Nuorten kotkien leireillä ja toiminnassa vaihtelevasti jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Myös Paulette on tuttu leiriohjaaja yli kymmenen vuoden kokemuksella. Anjan ovat kotkatoimintaan vetäneet nytkin leirillä mukana olevat lapsenlapset Sauli ja Samu.

Leirin vetovastuu on naisvaltaisissa ohjaksissa mutta löytyy ohjaajista myös miesvoimaa.

Simo Lipiäinen on leirillä lomapäivillä palkkatyöstään. Leiripäivät vierähtävät hänen mukaansa mukavassa seurassa puuhaillen. Leiriläisten ohjaamisen lisäksi saunan lämmitys ja nuotionteko ovat osuneet Simon hommiksi.

–  Viime vuonna harmitti, kun en töiden vuoksi leirille päässyt, mutta nyt on kiva olla mukana, Simo iloitsee.

Leirin naisväen mukaan on lottovoitto, että ohjaajina on myös miehiä.

Kaakkois-Suomen Nuorten kotkien työntekijä Jaana Saarinen viheltää pilliin ja kaikki leiriläiset kerääntyvät kuulemaan ohjeistusta. Miehet nostavat kanootteja rantaan. Pieniä ja isompia pelastusliivejä kaivetaan vajasta ja pian ensimmäiset ovat jo nauttimassa kanoottikyydistä.

Viimeisen leiri-illan ohjelmassa on vielä odotettu disco. Hiljaisuuden on määrä alkaa kymmeneltä. Tuolloin kerätään myös kännykät yöksi parkkiin, kuten aiempinakin iltoina. Puhelimet palautuvat taas aamulla aamupalan jälkeen, mutta puhelin jää toiseksi mukavan leiritoiminnan viedessä mukanaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE