Politiikka
13.10.2017 04:54 ・ Päivitetty: 13.10.2017 05:00
Kääriäinen ja Rehula Uutissuomalaiselle: Keskustan järjestökone on ruostunut
Keskustan kokoneet kansanedustajat Seppo Kääriäinen ja Juha Rehula myöntävät olevansa huolissaan puolueen tilanteesta ja gallup-alamäestä.
Uutissuomalaisen tänään julkaisemassa haastattelussa he pitävät puolueen gallup-alamäkeä huolestuttavana, koska kyse on pitkästä trendistä.
– Trendi huolestuttaa, kun se on koko ajan yhteen suuntaan, Seppo Kääriäinen sanoo.
Juha Rehula korostaa, ettei vika ole viestinnässä. Se ei ole peilin vika, jos kuva on väärä.
– Minä menen kentälle tapaamaan ihmisiä, ja olen jo lähtenyt. Lapsille totesin, että jouluna nähdään. Minulle ei keskustan varapuheenjohtajana riitä se, että olen huolissani, Rehula kertoo.
Rehula ja Kääriäinen myöntävät, ettei puolueen järjestökone ole kunnossa ja sillä on vaikutusta puolueen suosioon.
– Eihän se sellaisessa timmissä ole kuin aiemmin, Kääriäinen sanoo.
Lisää aiheesta

Juha Rehula. (Kuva: Lehtikuva)
Rehula sanoo suoraan, että kone on ruosteessa ja rasvaaminen on aloitettu.
– Sitä eroa on kavennettava, mitä ihmiset arjessa ajattelevat ja mitä herrat Helsingissä tekevät, Rehula sanoo.
Myös keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska myöntää ongelman ja sanoo, että vanhaa järjestökoneistoa päivitetään ja kehitetään uusia malleja tehdä politiikkaa.
Rehula luonnehtii kuitenkin puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilän asemaa hyvin vakaaksi. Kääriäinen kertoo, että keskusta on ollut aina johtajauskoinen puolue eikä se ole mihinkään hävinnyt.
Kääriäisen mukaan yhtenä alamäen syynä on hallitusvastuu.
– Sipilä ei selittele vaan kantaa sen vastuun mikä tulee. On myönnettävä, että kahden ensimmäisen vuoden aikana on tehty raskaita päätöksiä. Se vaikuttaa mielialoihin, Kääriäinen sanoo Uutissuomalaisen haastattelussa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
7.10.2017 07:34
Sipilä valmis jatkamaan keskustan johdossa – kertoi Ylelle
Politiikka
5.10.2017 07:58
Kaikkonen: Keskusta nyt herkälle korvalle
5.10.2017 05:05
Ylen kannatusmittaus: SDP otti aimo loikan, keskustalta sammuvat valot, vihreät luisussa
Politiikka
20.9.2017 18:00
Ex-puoluesihteeri Jarmo Korhonen: Keskustan kannatus uhkaa laskea 10 prosenttiin – ”Juha Sipilä kaatuu ensi kesänä. Viimeistään.”