Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kadonneen lakimiehen mysteeri ratkeamassa? – tänään luetaan murhasyyte

LEHTIKUVA / HANDOUT

Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa alkaa tänään poikkeuksellisen murhajutun käsittely. 68-vuotiaalle miehelle luetaan syyte lähes 30 vuotta sitten kadonneen lakimiehen Ilpo Härmäläisen (kuvassa) murhasta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

33-vuotias Härmäläinen katosi elokuun 3. päivänä vuonna 1994, eikä hänen ruumistaan ole koskaan löydetty. Härmäläisestä tehtiin viimeinen varma havainto katoamispäivänä Turun keskustassa puolenpäivän aikaan. Tuolloin hän lähti pois kotoaan osoitteesta Eerikinkatu 20.

Murhasta syytetty, vuonna 1953 syntynyt mies on entinen mainostoimistoyrittäjä ja Ylen mukaan Härmäläisen liikekumppani. Ylen mukaan Härmäläinen oli ilmoittanut vaimolleen menevänsä katsomaan mainosmiehen kanssa erästä asuntoa. Miehet olivat puhelinyhteydessä juuri ennen katoamista.

Poliisin mukaan on luultavaa, että Härmäläinen nousi Eerikinkadulta jonkin ajoneuvon kyytiin.

Keskusrikospoliisi (KRP) tiedotti elokuussa siirtäneensä tapauksen uudelleen aktiivitutkintaan ja pyysi ihmisiltä havaintoja tai tietoja tapahtuneesta. Tuolloin KRP kertoi esitutkinnan perusteella olevan epätodennäköistä, että Härmäläinen olisi kadonnut omasta tahdostaan.

Murhasta syytetyllä miehellä on aiempaa rikoshistoriaa.

Ruumiin etsinnät on keskitetty Turun Airiston alueelle. KRP ei ole kertonut, miksi etsintöjä tehdään juuri siellä.

Murhasta syytetyllä miehellä on aiempaa rikoshistoriaa muun muassa talousrikoksista. Pari vuotta Härmäläisen katoamisen jälkeen mies tuomittiin törkeästä petoksesta, johon Härmäläinenkin kytkeytyi.

Helsingin Sanomien mukaan asiassa oli kyse satojentuhansien markkojen tekaistuista laskuista, joilla syytetty ja toinen mies huijasivat rahoitusyhtiötä ennen Härmäläisen katoamista. Asiakkaiksi tekaistuihin laskuihin oli laitettu Härmäläisen ja erään toisen miehen yhtiöt.

Murhaoikeudenkäynnille on varattu yhteensä viisi käsittelypäivää Varsinais-Suomen käräjillä. Viimeisen käsittelypäivän on määrä olla 21. joulukuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE