Nyt, vuonna 2016 Suomen mitalisaldoksi olympialaisista jäi yksi pronssi lajista, jossa se jaetaan neljälle parhaalle. Jääkiekon World Cupissa puolestaan tehtiin yksi (1) maali ja hävittiin kaikki ottelut. Hiihto-, keihäs-, mäkihyppy- tai moottoriurheilumenestyksestä minun ei varmaankaan liene syytä edes mainita. Sanovat, että maailma muuttuu hitaasti. Ainakin urheilumenestyksen näyttäisi kuitenkin saavan tuhottua ihan vuosikymmenessäkin.

Kaksikymmentä vuotta sitten Suomi oli paitsi menestynyt urheilumaa, myös kansainvälisesti tunnettu korkeatasoisen koulutuksen ja huipputeknologian edelläkävijä. Ulkopolitiikan saralla Suomi oli kokoaan monin verroin suurempi maailmanpolitiikan toimija. Oltiin Euroopan ytimessä ja suomalaiset Elisabeth Rehnin, Harri Holkerin ja Martti Ahtisaaren johdolla kiersivät maailmalla rakentamassa rauhaa. Suomi voitti hyvinvointi- ja tasa-arvovertailuja. Saatettiinpa Suomesta puhua myös jonkinlaisena mallimaana tässä suhteessa.

Nyt, parikymmentä vuotta myöhemmin, Suomi sen sijaan tunnetaan maailmalla maana, jossa natsit hakkaavat ihmisen hengiltä. Maana, jonka hallituksessa istuvan puolueen edustajat haaveilevat monikulttuurisuuden tuhoamisesta ja laukovat rasistisia mielipiteitään kansanedustajan roolissa. Ulkopolitiikan sarallakin Suomi tunnetaan. Oikeistopopulistinen ja EU:ta vastustava ulkoministerimme, päähineitä käyttävine hedelmineen ja liian pienine pukuineen, on saanut runsaasti maailmanlaajuista julkisuutta. Kättä pystyyn jos olette huomanneet Suomen esittävän jonkun vakavasti otettavan kansainvälisen avauksen. Niin, hiljaista on. Ei se tämä maineen menettäminen näytä politiikan puolellakaan olevan urheilua vaikeampaa.