Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

9.8.2024 09:04 ・ Päivitetty: 9.8.2024 09:04

Kaikkonen: Koulujen kännykkäkielto pitää saada laiksi jo tänä syksynä

, LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen haluaa hallitukselta lakiesityksen koulujen kännykkäkiellosta vielä tänä syksynä.

Demokraatti

Demokraatti

– Kannustan hallitusta tuomaan ripeästi mahdollisimman selkeän lakiesityksen asiasta eduskuntaan. Keskusta on valmis tällaista lakia tukemaan. Laki on saatava voimaan lähikuukausina. Yhtään lukukautta ei pidä enää haaskata, Kaikkonen sanoo tiedotteessa.

Kaikkonen sanoo luottavansa, että eduskuntapuolueet pääsevät asiasta yhteisymmärrykseen.

– Uskon, että eduskunnassa voisimme koota poikkeuksellisen laajan enemmistön lakihankkeen taakse. Koulutuksen ja lasten asiassa tarvitaan yhteistyötä, nyt on tekojen aika hallituksessa ja eduskunnassa.

TÄLLÄ HETKELLÄ monien kuntien koulut ovat omatoimisesti päättäneet puhelimenkäytön kieltämisestä oppitunneilla, mutta yhtenäisiä ja valtakunnallisia sääntöjä asiasta ei ole.

– On käyty keskustelua siitä, onko kännykkä koululaisen perusoikeus. Mielestäni koululaisen perusoikeus on käydä koulua ja oppia rauhassa. Oikeus oppiin pitää turvata siivoamalla älypuhelimet nurkkaan koulupäivän ajaksi, Kaikkonen sanoo tiedotteessa.

Kaikkonen vetoaa tutkimustuloksiin, joiden mukaan pelkkä älypuhelimen mukana pitäminen oppitunnilla heikentää oppimista.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU