Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kaksi uhria ja epäilty tekijä tehohoidossa Turun joukkopuukotuksen jäljiltä

Turussa eilen tapahtuneen joukkopuukotuksen jäljiltä sairaalahoidossa on tällä hetkellä kahdeksan ihmistä. Heistä kolme vaikeimmat vammat saanutta on tehohoidossa. Asiasta kertoo STT:lle Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Leena Setälä.

Tehohoidossa olevien joukossa on epäilty puukottaja. Poliisin on aiemmin kerrottu ampuneen epäiltyä jalkaan.

Kolmen tehohoidossa olevan lisäksi sairaalassa on nyt viisi ihmistä, joiden jatkohoitoa lääkärit arvioivat Setälän mukaan tänään. Kaikki sairaalassa olevat potilaat ovat aikuisia.

Kaikkiaan sairaalaan tuotiin Turun joukkopuukotuksen jälkeen kymmenen ihmistä, Setälä kertoo. Kahdeksan nyt sairaalahoidossa olevan ihmisen lisäksi tähän lukuun sisältyy sairaalaan tuotu puukotuksen uhri, joka kuoli vammoihinsa sekä sairaalasta jo kotiin päässyt henkilö.

Lisäksi Turun mielenterveyspäivystykseen on hakeutunut jonkin verran järkyttyneitä ihmisiä saamaan kriisiapua. Välitöntä kriisiapua tarvitseville on perustettu kriisikeskus Turun alueen yhteispäivystykseen, T-sairaalaan. Päivystyksen kriisikeskus on avoinna koko lauantain.

Turun kaupungin päivystävään kriisiapuryhmään saa keskustelutukea kaivatessaan yhteyden puhelimitse numerosta 02 262 6003.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE