Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kalenterivuoden aikana työttömyys koskettaa noin 700 000 eri henkilöä” – erikoistutkija: ”Työttömien vara-armeija” työmarkkinoiden kurinpitokeino

Erikoistutkija Heikki Taimio Palkansaajien tutkimuslaitoksesta sanoo Talous & Yhteiskunta -lehden pääkirjoituksessa, että yhden kalenterivuoden aikana työttömyys koskettaa jopa noin 700 000 eri henkilöä. Hän kirjoittaa saaneensa karkean arvion Tilastokeskuksesta.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli viime heinäkuussa 207 000.

“Tämä ei kuitenkaan kerro koko kuvaa työttömyydestä. Itse asiassa työvoimatutkimus tuottaa kaikista työttömyysluvuista pienimmän, sillä sen määritelmän mukaan työttömän pitää olla etsinyt aktiivisesti työtä viimeisten neljän viikon aikana (tai odottanut sovitun työn alkamista) ja voida aloittaa työt kahden viikon sisällä.”

Taimio sanoo, että laajaa työttömyyttä oli 49 000 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin ja jatkuessaan nousukausi lyö työpaikkoja. Taimio arvelee, että ekonomisteissa ja poliitikoissa on kuitenkin myös sellaisia, jotka näkisivät mielellään kiristyksiä niin raha- kuin finanssipolitiikassakin.

“Osalla on selvästikin kyse ideologisista ja/tai edunvalvonnallisista syistä. Esimerkiksi monet sijoittajat, pankit ja vakuutusyhtiöt hyötyisivät korkeammista koroista. Toisaalta julkisten menojen leikkaaminen loisi tilaa yksityiselle bisnekselle ja veronkevennyksille.”

Nuivaa suhtautumista työttömyyden alentamiseen saattaa Taimon mukaan selittää myös se, että se voimaannuttaisi ammattiyhdistysliikettä saavuttamaan totuttua huomattavampia parannuksia niin palkoissa kuin työehdoissakin.

“”Työttömien vara-armeija” onkin eräänlainen kurinpitokeino työmarkkinoilla. Pitkälti samaa asiaa ajaa vaatimus paikallisen sopimisen lisäämisestä ilman, että silläkin tasolla kohennettaisiin ammattiyhdistysliikkeen mahdollisuuksia tukea jäseniään neuvottelutilanteissa, joissa he ovat lähtökohtaisesti heikommassa asemassa kuin työnantaja.”

Taimio varoittaa, että Suomen kaltaisen kehittyneen maan talous ei voi perustua matalapalkkamalliin, joka lisää köyhyyttä ja kannustaa jättämään kehittämättä tuottavuutta uuden teknologian avulla.

“Tarvittavista käänteistä ensimmäisiä on uusi panostus koulutukseen.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE