Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kanadan yleisradioyhtiö jättää Twitterin – “leima on epätosi ja valheellinen”

AFP / LEHTIKUVA / GEOFF ROBINS
Jalankulkijoita CBC:n pääkonttorin edessä Torontossa kesäkuun 7. 2006.

Kanadan yleisradioyhtiö CBC sekä sen ranskankielinen versio Radio-Canada kertovat käytännössä jättävänsä sosiaalisen median alusta Twitterin sen jälkeen, kun näiden tileihin oli liitetty valtiorahoitteisen median leima. CBC:n mukaan leima kyseenalaistaa sen journalistisen riippumattomuuden.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Samaista leimaa on käytetty myös esimerkiksi Kiinan ja Venäjän valtionmedioiden merkitsemiseksi.

-  CBC/Radio-Canadan kohdalla tämä leima on epätosi ja valheellinen, lausunnossa kerrottiin.

-  Twitter voi olla tehokas työkalu toimittajillemme kanadalaisten kanssa kommunikoimiseen, mutta jos sallisimme riippumattomuutemme vääristelyn tällä tavoin, se heikentäisi toimittajiemme tekemän työn tarkkuutta ja ammattimaisuutta, lausunto jatkui.

Kanadassa konservatiivinen oppositiojohtaja Pierre Poilievre, joka on julkisesti halveksunut CBC:tä ja kampanjoinut lupaamalla leikata sen rahoitusta, pyysi viime viikolla Twitterin toimitusjohtaja Elon Muskia leimaamaan CBC:n valtiorahoitteiseksi mediaksi. Poilievren mukaan se edistäisi läpinäkyvyyttä.

KANADAN pääministeri Justin Trudeau arvosteli Poilievren “hyökkäystä kanadalaista instituutiota vastaan”.

Twitterin viime vuonna ostanut miljardööri Musk on usein julkisuudessa suhtautunut nuivasti lehdistöön. Tämä on näkynyt esimerkiksi Twitterin viestintäosaston sulkemisella. Lehdistön sähköpostitse lähetettyihin tiedusteluihin Twitter vastaa nykyään automaattisella kakkaemojilla.

CBC ja Radio-Canada seuraavat yhdysvaltalaisen julkisen palvelun radioverkon NPR:n esimerkkiä Twitteristä poistumisellaan.

Valtiorahoitteisen median leima oli liitetty myös Britannian yleisradioyhtiö BBC:hen, joka kuitenkin sai Twitterin muuttamaan merkinnän sanamuotoa. Nyt BBC:n Twitter-tilillä kerrotaan, että BBC on julkisesti rahoitettu media.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE