Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kankaanpään terrorismiepäillyt pysyivät vangittuina

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Satakunnan käräjäoikeus piti perjantaina neljä Kankaanpään terrorismiepäiltyä edelleen vangittuina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Miehet vangittiin ensimmäisen kerran kaksi viikkoa sitten. Pakkokeinolain mukaan oikeuden pitää käsitellä vangitsemisasia uudelleen kahden viikon kuluessa edellisestä käsittelystä, jos vangittu sitä vaatii.

Epäillyistä viides pääsi vapaaksi viime viikolla. Hänet oli vangittu muita miehiä lievemmällä syytä epäillä -perusteella. Vapautuksen jälkeen poliisi kertoi, että tutkinta jatkuu edelleen myös hänen osaltaan.

Poliisin mukaan epäillyt ovat muodostaneet radikaaliin äärioikeistolaiseen ideologiaan perustuvan ryhmittymän, jonka epäillään suunnitelleen terroristista tekoa. Poliisi on ollut tapauksen yksityiskohdista niukkasanainen eikä ole esimerkiksi kommentoinut ryhmän mahdollista iskukohdetta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE