Teatteri ja Tanssi
26.11.2018 12:21 ・ Päivitetty: 26.11.2018 12:21
Kansallisbaletin satumaisessa Tuhkimossa on ripaus kauhuromantiikkaa
Kansallisbaletin syksyn viimeinen ensi-ilta “Tuhkimo” perustuu kaikille tuttuun satuun. Tuttu se on myös lukuisina balettiversioina ja Suomessakin se nähtiin ensimmäisen kerran Kansallisbaletissa jo vuonna 1957.
Myös baletin musiikkina on ollut monta eri säveltäjän teosta, mutta ehdottomasti tunnetuin on Sergei Prokofjevin vuodelta 1945 oleva sävellys. Siihen teki myös brittiläinen David Bintley koreografiansa vuonna 2010 Birminghamin Royal Balet’lle.
Jo kantaesitykseen Bintley halusi uudistaa ja tuoreuttaa Tuhkimon esitysperinnettä. Helsingin versioon koreografiaa on edelleen päivitetty ja lavastus ja puvut on tehty uusien suunnitelmien mukaan.
Bintleyn Tuhkimo on selvästi tehty aikuisemmalle katsojalle, vaikkei siinä olekaan mitään sellaista mitä ei nuorempikaan voisi seurata.
Suomen Kansallisbaletti, Kansallisoopperan suuri näyttämö
Tuhkimo
Koreografia David Bintley – Musiikki Sergei Prokofjev – Musiikinjohto Paul Murphy – Lavastus ja puvut Emma Ryott – Valot Mark Jonathan
Brittiläisen Emma Ryottin lavastus ja puvut varsinkin toisen näytöksen prinssin tanssiaisissa ovat hämäryydessään ja tummapuhuvassa violettisävyisessä väriskaalassaan melkein kuin jostain kauhuesityksestä. Myöskin kodin keittiön harmaat ylisuuret seinät ja ovet, jotka vaihdoissa murtuvat kuin rauniot, ovat tunnelmaltaan kallellaan kauhuromantiikkaan. Ja kyllä Hyvän haltijattaren kurpitsa- ja mekkopuu ainakin minulle tuo mieleen halloweenin.
Syömäonglmaiset sisarpuolet
Myös roolitusta on muokattu modernimaksi. Lähes koko 1900-luvun Tuhkimon ilkeitä sisarpuolia esittivät miehet. Nyt tanssijoina ovat naiset ja sisarpuolet ovat saaneet enemmän luonnetta, tosin reippaasti liioitellusti.
Vaikka nykyisen kehopositiivisuuden aikana voi olla hiukan riskialtista iloitella ihmisen koolla, ei voi mitään sille, että Rebecca Kingin syömähaluton, luuviulumainen Nirso ja Salla Eerolan kaikkea ruokaa himoitseva, pullukka Perso ovat aika hulvattomia hahmoja. Varsinkin kun kumpikin on sekä taitava tanssija että selvästi nauttii roolistaan, jossa kerrankin saa kunnolla olla muutakin kuin eteerinen ballerina.
Kaikki hyytävyys ja pahantahtoinen vallanhimo on sitten keskitetty Äitipuoleen, josta Anna Sariola tekee loistavasti tyylitellyn hahmon.
Sadun hyvänä sankarittarena on usein vaikea saada roolista kovin paljon irti. Abigail Sheppardin Tuhkimo on kuitenkin yllättävän luonteva ja aidon oloinen nuori nainen, eikä pelkkä väärin kohdeltu tyttörukka. Michal Krčmářin Prinssi on hiukan puiseva ja hänen suin päin tapahtuva ihastumisensa on enemmän tarinasta kuin henkilöstä kumpuavaa. Kumpikin toki tanssii sulavasti ja kevyesti, kuten koko esittäjäjoukko.
Bintleyn koreografia on sekä balettiperinteitä kunnioittavaa että sitä uudistavaa. Se ei ole teknisesti helppoa, mutta vaativuutta ja virtuositeettia ei erikseen korosteta edes duetoissa, mikä tekee tanssista hyvin luontevaa ja siksi nautinnollista seurata. Myös tanssijat ovat selvästi sisäistäneet liikekielen, jolloin balettiin kuuluva keveys ja helppouden vaikutelma syntyy sen enempää pinnistelemättä.
Vaikka Tuhkimo esityksenä toimii oivallisesti, minua hiukan häiritsi sen dramaturgia erityisesti toisen ja kolmannen näytöksen osalta. Vaikka ymmärränkin, että toista väliaikaa tarvittiin ennen kaikkea puku- ja lavastusvaihtoja varten, niin kyllä mielestäni nykyaikana toiminta pitäisi voida hoitaa niin, ettei loppuesitys olisi nippa nappa pitempi kuin väliaika. Näin esityksen kokonaiskestoakin olisi saatu tiivistettyä yli kahdesta ja puolesta tunnista lapsikatsojille ystävällisemmäksi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.