Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja haluaa kieltää Elokapina-liikkeen: “Lapsille ja nuorille tulee opettaa, miten asioihin vaikutetaan laillisia keinoja käyttäen”

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Keskustan kansanedustaja Pekka Aittakumpu haluaa kieltää Elokapina-liikkeen.

Demokraatti

Demokraatti

Aittakumpu kerää kansanedustajien allekirjoituksia toimenpidealoitteeseen, jossa ehdotetaan, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin Elokapinan kieltämiseksi.

– Elokapina häiritsee yhteiskuntarauhaa ja yhteiskunnan vakautta tarkoituksellisella lainvastaisella toiminnalla ja siihen kannustamisella. Sen toiminta tulee kieltää kansalaisten, yritysten ja yhteiskunnan toiminnan turvaamiseksi, Aittakumpu sanoo tiedotteessa.

Aittakummun mukaan samassa yhteydessä tulee tarkastella Elokapinan taustalla toimivan Elonvaalijat ry:n toiminnan kieltämistä ja tarvittaessa myös sen toiminta tulee kieltää.

– Mielenosoittaminen on perusoikeus, mutta se tulee tehdä Suomen lakien sallimissa rajoissa turvallisuutta vaarantamatta ja muiden oikeuksia loukkaamatta. Lapsille ja nuorille tulee opettaa, miten asioihin vaikutetaan laillisia keinoja käyttäen. Lailla maata on rakennettava.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE