Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja huolestui passiivisesta tupakoinnista – jätti kirjallisen kysymyksen

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy, mihin toimiin hallitus ryhtyy suojellakseen kotona koronaviruspandemian aikana olevia passiiviselta tupakoinnilta.

Demokraatti

Demokraatti

Myllykoski muistuttaa tiedotteessaan, että valtioneuvosto on toimintaohjeena velvoittanut niihin riskiryhmiin kuuluvat, jotka ovat alttiita vakavalle koronavirusinfektiolle, kuten 70 vuotta täyttäneet, pysymään karanteenia vastaavissa olosuhteissa, erillään muista ihmisistä.

Suomessa pelkästään ikänsä puolesta riskiryhmään kuuluvia ihmisiä on yli 874 000.

– Kerrostaloissa tupakan savu voi kantautua huoneistosta toiseen. Vaikka taloyhtiöt voivat tietyin menettelyin kieltää tupakoinnin, prosessi voi olla vaikea. Tässä tilanteessa osa karanteenissa tai karanteenia vastaavissa olosuhteissa kotona olevista joutuu tupakoimaan passiivisesti tahtomattaan. Tupakointi lisää todennäköisyyttä vakavaan koronavirusinfektioon.

– Passiivisen tupakoinnin haitat korostuvat koronaviruksen aiheuttaman kriisin aikana. Nyt pitäisi olla rohkeutta todeta, että terveyden on mentävä tupakoinnin edelle, Myllykoski sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE