Politiikka
3.6.2019 15:12 ・ Päivitetty: 3.6.2019 15:29
Kansanedustaja iloitsee: ”Tuore hallitusohjelma suojelee kaikkein haavoittuvimpia”
SDP:n kansanedustaja Heidi Viljanen on tyytyväinen, että tuore hallitusohjelma tiukentaa vähimmäishenkilömitoitusta hoitoalalla. Jatkossa työntekijää kohden saisi olla vain 30 asiakasta.
Viljasen mielestä lastensuojelu on ajautunut vakavaan kriisiin aliresurssoinnin takia. Varsinkin kaikkein haavoittuvaisemmassa asemassa olevat lapset ovat joutuneet kärsimään, kun ylikuormittuneet työntekijät kamppailevat liian suurien asiakasmäärien kanssa.
– Sosiaalityöntekijänä tiedän miten vaikeaan tilanteeseen sekä työntekijät että lastensuojelun asiakkaat ovat ajautuneet. Julkisuuteen nousseet traagiset tapahtumat ovat ikävä kyllä vain jäävuoren huippu, Viljanen toteaa tiedotteessaan.
Alan ongelmina hän mainitsee työntekijöiden vaihtuvuuden sekä puutteita työn organisoimisessa ja johtamisessa. Kansanedustaja pitää tilannetta kestämättömänä.
Uusi hallitus on tarttunut ongelmaan, sillä vuonna 2022 työntekijää kohden saa olla enintään 35 asiakasta. Vähimmäishenkilöstömitoitus säädetään asteittain kiristyväksi niin, että lopulta mitoitus on 30 asiakasta työntekijää kohden.
Lisäksi hallitusohjelmassa parannetaan erityistä tukea tarvitsevien moniammatillisia palveluita ja edistetään eri alojen ammattilaisten yhteistyöhön perustuvaa tiimimallia lastensuojelussa.
Päihdeongelmien kanssa kamppailevien perheiden riittävät palvelut ja kuntoutus turvataan ja turvakotipalveluiden saatavuutta parannetaan kohti Istanbulin sopimuksen mukaista tasoa.
Lisää aiheesta
Varhaiskasvatuksen yli 3-vuotiaiden ryhmäkokojen pienentäminen ja kokoaikaisen subjektiivisen varhaiskasvatuksen palauttaminen on myös Viljasen mielestä tärkeä panostus lasten tulevaisuuteen.
– Yhteiskunnan arvot mitataan siinä, miten kohtelemme kaikkein heikoimmassa asemassa olevia, Viljanen summaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
20.3.2019 10:12
Nämä 11 kansanedustajaa nosti maataloustukia – tukikuninkaaksi kohosi ministeri
Politiikka
15.4.2019 07:03
Tässä ovat SDP:n kansanedustajat: 40 edustajaa, joista 25 uusijaa, 11 nousijaa ja 4 paluumuuttajaa
Työmarkkinat
3.6.2019 13:02
KT muistuttaa lupauksesta: ”Kuntien tehtävien lisäys pitää kompensoida täysimääräisesti”
Kotimaa
27.5.2019 10:32
Yllätystarkastus paljasti Loikalan kartanon lastensuojeluyksikön vakavat ongelmat – lapset kertovat alasti riisuttamisesta, eristämisestä ja työntekijöiden rasismista
Ulkomaat
23.5.2019 03:55
Unicef: Tuhannet vierastaistelijoiden lapset kammottavissa oloissa Syyriassa ja Irakissa
Kotimaa
13.5.2019 12:27
Poliisi aloittaa rikostutkinnan lastensuojelun toiminnasta