Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Kansanedustaja nostaa esiin hurjan luvun: Vain reilut 40 % – ”Tähän meillä ei kansakuntana ole varaa, ei talouden eikä inhimillisyyden näkökulmasta katsottuna”

Lehtikuva

Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) kiittelee hallituksen päätöstä oppivelvollisuuden rahoituksesta budjettiriihessä. Oppivelvollisuuden laajentamisella halutaan varmistaa, että jokainen nuori suorittaa vähintään toisen asteen tutkinnon. Uudistus tuo mukanaan myös maksuttomat oppimateriaalit.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

”Hienoa, että budjettiriihessä päätettiin oppivelvollisuuden laajentamisen rahoituksesta. Mielestäni on tärkeää, että uudistus viedään maaliin suunnitellussa aikataulussa, sillä tarvitsemme pikaisia rakenteellisia uudistuksia talouden elvyttämiseksi ja koulutus on paras tae työllisyydelle, sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja.”

Toisen asteen koulutuksen suorittaneista yli 70 % työllistyy. Sen sijaan pelkällä peruskoulupohjalla työelämään siirtyvistä vain reilut 40 % työllistyy eli suurin osa jää työttömäksi, Eloranta muistuttaa.

”Tähän meillä ei kansakuntana ole varaa, ei talouden eikä inhimillisyyden näkökulmasta katsottuna. Kansainvälisten tutkimusten mukaan oppivelvollisuuden laajennus vaikuttaakin positiivisesti sekä tuloihin, että tuottavuuteen ja se ehkäisee mm. syrjäytymistä.”

”Koronavirusepidemian aiheuttamien talous- ja työllisyyshaasteiden myötä tulevaisuuspanostukset oppivelvollisuuden laajentamiseksi ovat aiempaakin tärkeämpiä. Pitää muistaa, että oppivelvollisuuden laajentamisen on arvioitu nostavan työllisyysastetta neljä prosenttiyksikköä. Jo prosenttiyksikön nousu työllisyydessä tuottaa noin 700 miljoonaa euroa julkiseen talouteen. Siihen nähden uudistuksen 129 miljoonan euron vuosikustannukset ovat pieniä”, Eloranta sanoo.

Budjettiriihessä päätettiin myös varhaiskasvatuksen kolmiportaisen tuen mallista. Sen rakentamiseen ja toteuttamiseen varataan 15 M€. Varhaiskasvatusmaksuja alennetaan nettomääräisesti vuositasolla 70 miljoonalla eurolla osana hallituksen työllisyystoimia.

”Varhaiskasvatusmaksujen alentamisen lisäksi olen tyytyväinen erityisesti siitä, että pitkään toivottu kolmiportaisen tuen malli saadaan nyt vihdoin myös varhaiskasvatusikäisille samoin kuin kouluissa”, Eloranta sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
25.9.2020
Tänään kuultiin murheellista tietoa koronarokotteen aikataulusta – THL:n ylilääkäri torppaa nyt väitteen Demokraatille
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE