Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja: “On huolestuttavaa, jos kirkoissa aletaan jakaa Jumalan tuomioita virkamiehille tai poliitikoille”

Keskustan lappilainen kansanedustaja Mikko Kärnä ihmettelee usean suomalaisen seurakunnan päätöstä lukea paastonajan jumalanpalveluksissa ja rukoushetkissä kielteisiä turvapaikkapäätöksiä.

— Mitä seuraavaksi? Ryhdytäänkö jumalanpalveluksissa lukemaan ääneen autenttisia rikostuomioita? On luonnollisesti hyvä ja tärkeää, että kirkko elää ajassa ja osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun, mutta jumalanpalvelukset ovat tällaiseen politikointiin väärä paikka.

Kansanedustajan mielestä seurakuntien päätös aiheuttaa henkistä ahdistusta Maahanmuuttoviraston työntekijöissä, jotka ovat tehneet päätökset lakien ja asetusten mukaisesti.

— Miltä mahtaa tuntua virkamiehistä, joiden päälle julistetaan jumalanpalveluksessa Jumalan tuomiota ja lietsotaan seurakunnan vihaa päätöksen tekijää kohtaan? Vaikka turvapaikkapäätöksen luetaan anonyymeinä, ovat ne nettiaikakautena jäljitettävissä päätöksen tehneeseen henkilöön. Onko kirkko nyt varmasti miettinyt toimintaansa loppuun saakka?

Kärnän mielestä Suomen valtion turvapaikkapolitiikkaa saa kritisoida ja siitä pitääkin käydä keskustelua, mutta kirkon toiminta menee hänen mielestään yli.

— Haluan uskoa asuvani edelleen sekulaarissa valtiossa, jossa maalliset ja taivaalliset asiat on erotettu toisistaan. Tällaiseen kampanjaan mukaan lähteneissä seurakunnissa ajatellaan ilmeisesti toisin. On huolestuttavaa, jos kirkoissa aletaan jakaa Jumalan tuomioita virkamiehille tai poliitikoille. Jokainen voi käydä vaikkapa Iranissa toteamassa, mihin tällainen johtaa. Päätösten mahdollinen oikaisu käsitellään tuomioistuimissa, ei kirkoissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE