Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja optimistisena liikenteen päästöjen vähentämisestä: ”Nyt esitettävillä toimilla saadaan hyviä tuloksia aikaan”

Jukka-Pekka Flander

Liikenne- ja viestintäministeriö on tänään lähettänyt lausuntokierrokselle fossiilittoman liikenteen tiekartan. Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on tyytyväinen, että työ liikenteen päästöjen vähentämiseksi on saanut lähtölaukauksen.

Demokraatti

Demokraatti

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtajana toimiva Kymäläinen kertoo, että lausunnolle lähteneessä tiekarttaluonnoksessa esitetään niitä toimia, joiden avulla liikenteen päästöt puolitetaan vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2005 tasoon.

– Kaikki puolueet ovat yhdessä sitoutuneet päästöjen puolitustavoitteeseen, ja nyt Sanna Marinin (sd.) hallitus osoittaa kykynsä esittämällä konkreettisia keinoja sille, miten tähän tavoitteeseen tulevina vuosina päästään, Kymäläinen kehuu tiedotteessa.

Hallituksen tiekarttaluonnos koostuu kolmesta vaiheesta, Kymäläinen kertaa. Ensimmäiseen vaiheeseen luonnos ehdottaa 19 kannustavaa toimenpidettä, jotka pyrkivät fossiilisten polttoaineiden korvaamiseen, autokannan uudistamiseen ja liikennejärjestelmän tehostamiseen.

Toisessa vaiheessa arvioidaan muun muassa etätyön ja liikenteen uusien palvelujen mahdollisuuksia päästövähennyskeinoina. Kolmannessa, ehdollisessa vaiheessa tulevana syksynä arvioitaisiin EU-tasolla tehtävien päästövähennyspäätösten riittävyyttä sekä pohdittaisiin mahdollisia jatkotoimenpiteitä niiden täydentämiseksi.

– Pidän tärkeänä liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan (sd.) viestiä siitä, että meillä on intohimoja päästövähennysten suhteen, mutta ei minkäänlaista himoa verotuksen suhteen. Olenkin erittäin optimistinen sen suhteen, että nyt esitettävillä toimilla saadaan hyviä tuloksia aikaan, Kymäläinen sanoo.

Keskeisimpänä asiana Suna Kymäläinen pitää kuitenkin sitä, että liikenteen päästöjä vähennetään kaikkien kannalta oikeudenmukaisesti.

– Tutkimusten mukaan vuoden 2030 päästövähennystavoite saavutetaan, mikäli kaupunkiseuduilla saadaan vähennettyä merkittävästi yksityisautoilua ja lisättyä muiden kulkutapojen käyttöä tai kolme viidestä autosta siirtyy käyttämään fossiilitonta polttoainetta. Täsmätoimilla tämä tavoite on siis meille saavutettavissa, hän sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE