Politiikka
6.5.2024 05:56 ・ Päivitetty: 6.5.2024 05:56
Kansanedustaja patistaa hallitusta edistämään sosiaalisen median EU-sääntelyä – rikollisuus kasvussa
Kansanedustaja Saku Nikkanen (sd.) perää Petteri Orpon (kok.) hallitukselta aloitteellisuutta sosiaalisen median EU-tasoisen sääntelyn aikaansaamiseksi. Nikkanen toteaa väärinkäytösten kuten identiteettivarkauksien, rikollisuuden ja valeuutisten levittämisen lisääntyneen sosiaalisessa mediassa.
Nikkanen muistuttaa, että kokonais- ja kyberturvallisuuden johtamisrakenne on luvattu uudistaa hallituskauden aikana.
– Sosiaalisen median palvelujen tarjoajille tulisi asettaa suurempi vastuu heidän alustoillaan tapahtuvien väärinkäytösten estämiseksi. Yritykset ovat isoja kansainvälisiä toimijoita ja tähän tarvittaisiin laajempaa EU-tason säätelyä, jolla velvoitettaisiin yrityksiä toimivaan vastuullisemmin, Nikkanen sanoo tiedotteessaan.
TILIN ja profiilin luominen eri sosiaalisen median palveluissa on tehty hyvin helpoksi eikä tunnistautumista juuri tarvita. Näin myös alaikäisten on hyvin helppoa perustaa tilejä ja vanhempien on vaikea tätä täysin valvoa. Nikkasen mukaan nuoret kokevat hyvin laajasti, että koulukiusaaminen on lisääntynyt sosiaalisen median myötä ja valeprofiilit ovat yksi keino toteuttaa tätä kiusaamista. Tämä on tuttua myös aikuisten kesken käytävissä sosiaalisen median keskusteluissa. Vain omalla nimellä ja identiteetillä toimiminen voisi Nikkasen mukaan olla yksi keino ehkäistä yllä mainittuja lieveilmiöitä.
– Vahva tunnistautuminen profiilin luomisen yhteydessä ja rajaaminen vain yhteen profiiliin voisi olla tehokas keino kitkeä näitä yllä mainittuja lieveilmiöitä. Myös ikärajojen asettaminen palveluiden käyttöön auttaisi poistamaan pahoinvointia, jota sosiaalinen media lasten ja nuorten keskuudessa on lisännyt.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.