Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

29.9.2023 11:47 ・ Päivitetty: 29.9.2023 14:14

Kansanedustaja pudottaa pöytään hätkähdyttävän luvun 16 000 – ”Yhtä alhainen kuin sodan jälkeisessä Suomessa 1948”

Jukka-Pekka Flander / SDP

Kansanedustaja Timo Suhonen (sd.) kysyy hallitukselta poikkeustoimista rakennusyhtiöiden, rakennustuoteteollisuuden ja asunto-osakeyhtiöiden konkurssiaallon estämiseksi.

Demokraatti

Demokraatti

– Rakennusteollisuus, Rakennusliitto ja rakennusalan yrittäjät ovat viestineet poikkeuksellisesta laskusuhdanteesta rakentamisessa. On ennakoitu, että vuonna 2025 asuntojen rakentaminen taantuu 16 000 uuteen asuntoon, mikä yhtä alhainen kuin viimeksi sodan jälkeisessä Suomessa 1948, hallitukselle kirjallisen kysymyksen jättänyt Timo Suhonen sanoo tiedotteessa.

Suhonen huomauttaa, että nyt kaatuvat poikkeuksellisesti asunto-osakeyhtiötkin, kuten rivitalot, joissa ei ole liikehuoneistoja.

– Pitkittynyt talouden taantuma, korkeat korot ja inflaatio sekä pankkien huippukireä luotonanto ajavat taloyhtiöitä konkursseihin. Kun vielä Orpon hallituksen vastasyklisyydessään väärin ajoitettu leikkauspolitiikka iskee myös asumiseen ja heikoimmassa asemassa oleviin, on edessä katastrofaalinen talvi ja ensi vuosi, Suhonen perustelee poikkeustoimien tarvetta.

Hän katsoo, että tilanteen ennusmerkit ovat jo niin pahat, että valtion apuun tulo on välttämätöntä.

– Ihmetykseni oli suuri, ettei Orpon-Purran hallitus reagoinut mitenkään akuuttiin tilanteeseen vuoden 2023 toisessa lisätalousarviossa, jonka se antoi eduskunnalle viime viikolla, Suhonen ihmettelee.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU