Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

25.9.2023 14:09 ・ Päivitetty: 25.9.2023 14:09

Kansanedustaja SSAB:n muutosneuvotteluista: ”Nyt tulisi katsoa kokonaisvaltaisesti, olisiko muita keinoja henkilöstöleikkausten sijaan”

Jukka-Pekka Flander

Teräsyhtiö SSAB Europe kertoi tänään aloittavansa mittavat muutosneuvottelut Raahessa. SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen (kuvassa) peräänkuuluttaa yhtiöltä yhteiskuntavastuuta.

Demokraatti

Demokraatti

SSAB:n mukaan muutosneuvotteluiden tavoitteena on vähintään 10 miljoonan euron pysyvät vähennykset kiinteisiin kustannuksiin vuositasolla. Neuvottelut koskevat noin 2  400:aa työntekijää. Hiltusen mukaan muutosneuvottelut tulevat vaikuttamaan Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanteeseen merkittävästi.

– SSAB:n jättimaiset muutosneuvottelut tulevat vaikuttamaan merkittävästi Raahen elinvoimaan. Olen huolissani niistä 2400 henkilöstä, jotka joutuvat muutosneuvottelun piiriin. Tämänkaltaisessa taloudellisessa tilanteessa pelko työn menettämisestä tulee aiheuttamaan monessa kotitaloudessa turvattomuutta ja huolta tulevaisuudessa, oululainen kansanedustaja Pia Hiltunen sanoo tiedotteessa.

SSAB kertoo tiedotteessaan muutosneuvotteluiden syyksi pitkittyneesti heikentyneen kysynnän. SSAB:n Raahen tehtaanjohtaja Jarkko Matkalan mukaan neuvottelujen tavoitteena on löytää ratkaisuja muun muassa joustavuuden, liikkuvuuden ja monitaitoisuuden lisäämiseksi organisaatiossa.

– Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on vaikuttanut merkittävästi kotimaisten yritysten toimintaan kansainvälisillä markkinoilla ja on hyvin valitettavaa, että sen vaikutukset näkyvät nyt muun muassa muutosneuvotteluina, Pia Hiltunen sanoo.

– Yrityksillä on kuitenkin merkittävä yhteiskuntavastuu. Nyt tulisikin katsoa kokonaisvaltaisesti, olisiko muita keinoja, kuten muunto- ja lisäkoulutusmahdollisuuksia henkilöstöleikkausten sijaan, kansanedustaja muistuttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU