Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja teki poliisille tutkintapyynnön myrkyllistä hopeavettä lapselleen juottaneesta äidistä

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä teki tutkintapyynnön poliisille äidistä.

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä on tehnyt poliisille tutkintapyynnön Yleisradion MOT -ohjelmassa lapselleen myrkyllistä hopeavettä juottaneesta äidistä.

– Olen pyytänyt poliisia selvittämään, onko mainittu äiti mahdollisesti syyllistynyt lapsensa pahoinpitelyyn. Tällaisissa tapauksissa toivoisi toimia myös kunnan lastensuojeluviranomaisilta. On järkyttävää, että tällaiseen ei puututa tiukemmin. Lapsen tukistamisesta saa sakot, mutta myrkkyä saa näemmä juottaa vapaasti, Mikko Kärnä sanoo.

Kansanedustaja on huolestunut Suomessakin lisääntyvästä lääketieteen kiistämisestä. Tämän takia hän vaatii Suomeen puoskarilakia sekä perusrokotepakkoa.

– Kaikenlainen huuhaa näyttää vain yleistyvän. Suomi tarvitseekin Ruotsin tapaan selkeän puoskarilain, jolla kielletään vaaralliset vaihtoehtohoidot sekä vaaditaan ilmoittamaan vaarattomien hoitojen markkinoinnissa, ettei niiden tehoa ole todistettu tieteellisesti. Samalla on välttämätöntä tehdä rikoslakiin mahdollisesti tarvittavat kirjaukset lasten altistamisesta vaarallisille vaihtoehtohoidoille ja rokottamattomuudelle. Lasten terveys sekä yhteiskunnan turvallisuus on asetettava vanhempien valinnanvapauden edelle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE