Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustajat haluavat venyttää lapsilisän maksamista 18 ikävuoteen – ”Lapsilisää kehittämällä vähennettäisiin lapsiperheköyhyyttä”

iStock

Eduskunnan Lasten puolesta -ryhmän puheenjohtaja Katja Hänninen (vas.) ja varapuheenjohtaja Sari Essayah (kd.) kertovat laatineensa yhdessä lakialoitteen lapsilisän maksamisesta sen kuukauden loppuun asti, kun lapsi täyttää 18 vuotta. Lakialoitteeseen aletaan kerätä kansanedustajien nimiä tänään.

Demokraatti

Demokraatti

Kansanedustajakaksikon mukaan on ongelmallista, että nyt lapsilisän maksaminen loppuu lapsen täyttäessä 17 vuotta. Lain mukaan lapsen oikeus saada elatusta vanhemmiltaan päättyy kuitenkin vasta hänen täyttäessään 18 vuotta.

– Lapsen oikeuksien sopimus lähtee siitä, että lapsella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta henkilöä. Lapsilisän loppumiselle 17-vuotiaana ei ole perusteita, kansanedustajat kiteyttävät tiedotteessaan.

Kansanedustajien mukaan oikeus saada lapsilisää lapsen täysi-ikäistymiseen saakka helpottaisi erityisesti pienituloisia ja monilapsisia perheitä. He kuitenkin huomauttavat, että myös monessa muussa perheessä lapsen kulut ovat monesti suurimmillaan juuri siinä vaiheessa, kun oikeus saada lapsilisää loppuu. Valtaosa 17-vuotiaista asuu nykyään edelleen lapsuudenkodissaan tai ovat muuten riippuvaisia huoltajansa elatuksesta, he muistuttavat.

Lapsilisien ulottaminen 18 ikävuoteen saa suomalaisilta vahvan kannatuksen Väestöliiton vuonna 2018 julkaiseman perhebarometrin mukaan. Naisista kolmasosa piti uudistusta hyvin tärkeänä ja kaksi kolmasosaa melko tärkeänä. Miehillä vastaavat osuudet olivat viidesosa ja puolet.

Kansanedustajat muistuttavat, että sama barometri osoitti suomalaisten kantavan huolta lapsiperheköyhyydestä, ja lapsilisien kehittäminen on yksi keino puuttua ongelmaan.

– Lapsilisää kehittämällä vähennettäisiin lapsiperheköyhyyttä turhaa byrokratiaa lisäämättä. Nykytilanteessa köyhät perheet joutuvat turvautumaan paljon kimurantimpaan toimeentulotukeen, Katja Hänninen sanoo tiedotteessa.

– Asialla on myös kansantaloudellista merkitystä. Lapsilisien kehittäminen lakialoitteessa ehdotetulla tavalla vahvistaa kotimaista ostovoimaa ja työllisyyttä, Sari Essayah puolestaan perustelee..

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE