Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Uutiset

Kansanedustajat Heidi Viljanen ja Kristiina Salonen: Satakunta mukana alueellisissa kehittämishankkeissa – hankkeiden myötä olemme entistä paremmin valmistautuneet sote-uudistukseen

SDP

Soteuudistuksen valmistelun tueksi aloitetaan vapaaehtoisia alueellisia kehittämishankkeita. Satakunnan alue on näissä mukana ja saa valtionavustuksia yhteensä 7 958 501 euroa.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaisut Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaan kuuluvien hankkeiden, sekä rakenteellista uudistamista tukevien hankkeiden valtionavustuspäätökset. Nämä alueelliset kehittämishankkeet ovat vapaaehtoisia yhteistyöhankkeita, joilla tuetaan tulevan sote-uudistuksen valmistelua ja tavoitellaan palvelujen ja rakenteiden laajaa kehittämistä, todetaan kansanedustajien Kristiina Salosen ja Heidi Viljasen tiedotteessa.

Palvelut vastaamaan ihmisten tarpeita

Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelman hankkeiden tavoitteet liittyvät muun muassa perustason sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen siten, että palvelut saadaan vastaamaan ihmisten tarpeita, palvelujen laadun vaikuttavuuden parantamiseen sekä toiminnan painotuksen siirtämiseen entistä enemmän ehkäisevään ja ennakoivaan työhön.

Kansanedustajat Heidi Viljanen ja Kristiina Salonen pitävät hankkeita ensiarvoisen tärkeinä ja hyvänä konkreettisena keinona sote-uudistusta valmisteltaessa.

– Nyt on kyseessä erittäin tärkeät hankkeet, joilla tulee olemaan oikeanlaista vaikuttavuutta. Näillä toimilla kehitetään juuri sitä käytäntöä, joilla ihmiset saavat enemmän ja parempia palveluja tarpeeksi matalalla kynnyksellä. Ennaltaehkäisevää toimintaa ja monialaisuutta kehittämällä päästään kehittämään esimerkiksi päihdehuoltoa vastamaan ihmisten tarpeita, toteaa Viljanen.

– Näiden hankkeiden ansiosta pääsemme kehittämään tärkeitä arjessa näkyviä peruspalveluja. Ihminen on kokonaisuus, joka tarvitsee fyysisen terveyden lisäksi myös henkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Näiden palveluiden on tärkeää kulkea käsi kädessä auttaen ihmisiä. Yhä useammin kansalaisten hyvinvoinnin kannalta ratkaisevaa on esimerkiksi mielenterveyspalveluiden saanti. Siksi nyt tehdään tärkeää työtä näiden palveluiden saatavuuden parantamiseksi, sanoo Salonen.

Tulevaisuuden sote-keskus -hanke jatkuu vuoden 2022 loppuun

Kansanedustajat kiittävätkin perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurua hyvästä työstä suurta sote-uudistusta valmisteltaessa.

– Tällaisilla hankkeilla taataan se, että olemme valmistautuneet sote-uudistukseen hyvin ja toiminnan käytännön pohjassa on vahvuuksia käytettävissä heti uudistuksen tullen, Viljanen ja Salonen toteavat.

Satakunta saa avustusta Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeeseen 3 063 501 euroa ja Sote-rakenneuudistukseen 4 895 000 euroa. Hankkeet käynnistyvät heti ja rakenneuudistushanke jatkuu vuoden 2021 loppuun asti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE