Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustajat järkyttyivät: 320 000 asiakasmaksua päätyi viime vuonna ulosottoon ja nyt hallitus on nostamassa maksuja

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan demarit torjuvat hallituksen esittämät muutokset terveydenhuollon asiakasmaksuihin. Esitys on tänään eduskunnan lähetekeskustelussa.

Demokraatti

Demokraatti

– Asiakasmaksulain uudistusta tarvitaan ja esitys selkeyttää nykyisin paikoin sekavaa järjestelmää. Hallitus kuitenkin vesittää parannukset poistamalla nykyisen terveyskeskusmaksujen vuosimaksun. Vuosimaksulla on pystytty helpottamaan maksurasitusta niiltä asiakkailta, jotka käyvät terveyskeskusvastaanotolla useita kertoja vuodessa. Näille ihmisille jokaisesta terveyskeskus käynnistä perittävä maksu voi tarkoittaa jopa satojen eurojen vuotuista lisäkulua, valiokunnan jäsen Anneli Kiljunen toteaa.

– SDP on vaihtoehtobudjetissaan esittänyt, että terveyskeskuslääkärin ja -hoitajan vastaanotto tulisi kokonaan maksuttomaksi. Tämä ei hallitukselle kelpaa, vaan se päinvastoin on säätämässä lakia, joka nostaisi merkittävästi käyntimaksuja ja lisäisi erityisesti usein sairaanhoitajan vastaanotolla käyvien asiakkaiden maksuja, valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru toteaa.

– Suomessa ihmiset maksavat kansainvälisestikin vertaillen hyvin suuren osuuden terveydenhuollon palveluista omasta pussistaan. Hallitus on myös tällä vaalikaudella nostanut asiakasmaksuja kymmenillä prosenteilla, valiokunnan jäsen Kristiina Salonen muistuttaa.

– Tutkimusten mukaan korkeat terveydenhuollon asiakasmaksut lisäävät köyhyyttä. Vaikutukset kohdistuvat erityisen voimakkaasti pitkäaikaissairaisiin ikäihmisiin, toteaa valiokunnan varajäsen Ilmari Nurminen.

– On järkyttävää, että hallitus esittää jälleen heikennyksiä samoille pienituloisille ihmisille, eläkeläisille ja työttömille. Jokaisella pitää olla mahdollisuus saada tarvitsemansa palvelut varallisuudesta riippumatta. Vuonna 2017 päätyi ulosottoon 320 000 julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksua. Maksuja pitää alentaa ja poistaa, ja niiden siirtäminen kansainvälisille perintäyhtiöille pitää lopettaa, valiokunnan varajäsen Satu Taavitsainen toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE