Kolumni

Esa Kanerva

Kirjoittaja on tamperelainen Tehyn pääluottamusmies ja varavaltuutettu (sd)

Kapulakieltä ja muuta ”juuttumista”

Kaikki me tunnemme politiikan lainalaisuudet ja poliittisen kielenkäytön periaatteet. Aina pitää fiksuna osata sanoa poliittisesta kysymyksestä jotakin joka tilanteessa. Klassinen esimerkki poliittisesta jargonista on se, että ei vastaa mitään itse asiaan kuuluvaa tai menee ohi aiheen sivuuttamalla koko kysymyksen.

Minulle on jäänyt mieleen palestiinalaisten edesmennyt johtaja Jasser Arafat. Toimittaja tiukkasi häneltä useaan otteeseen, mitä mieltä hän on Israelin kovista otteista. Hän vastasi jotenkin näin joka kerta:

− Haluan kiittää siitä suurenmoisesta tuesta, mitä Palestiinan kansa on saanut osakseen.

Ja siinä se oli, muuta ei häneltä irronnut. Täydestä meni, haastattelu oli ohi ja kuuntelijat jäivät suu auki ihmettelemään, mitä hän sanoi ja vastasi. Tätä samanlaista ilmiötä tapahtuu aina ja joka paikassa. Paikallispolitiikassa on puhekoneita valtuustoa myöten, jotka toistavat edellisen valtuutetun puheenvuoron, mahdollisimman monisanaisesti.

Lähes kaikilla on tapahtunut jämähtämistä johonkin melodiaan, joka soi pään sisällä jättämättä rauhaan.

Tuo edustajan ”juuttuminen” tai takertuminen johonkin lauseeseen tai ajatukseen, on ihmeellinen ilmiö. Poliitikot joutuvat kiertämään tilaisuudesta toiseen, mutta saman hengentuotteen tai latteuden, kuten  ”En ole puolesta enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin, kunhan raameissa pysytään”, lateleminen niin seurakunnan kirkkokahveilla kuin jossakin liikekeskuksen avajaisissa on kuulijoiden aliarviointia tai puhujan typeryyttä.

Koulussa minulle opetettiin, että tällaista pakonomaista juuttumista ilmenee monella tapaa.

Lopetetaanhan politiikassa tyhjän jauhaminen ja kokonaisvaltainen kehittäminen.

Yleensä se voi liittyä joihinkin neurologisiin sairauksiin. Lähes kaikilla on tapahtunut jämähtämistä johonkin melodiaan, joka soi pään sisällä jättämättä rauhaan. Olen nuoruudessani kuullut naapurini soittavan läpi yön Dingon Autiotaloa kerta toisensa perään, mutta nuorella ihmisellä tämä kuulunee intohimoiseen fanittamiseen. Mutta jos poliitikolla tapahtuu saman toiminnon, sanan, lauseen, ajatuksen tai muun käyttäytymisen pakonomaista toistamista, on syytä olla huolissaan.

Sellaisen kunnallispoliitikon tai kansanedustajan kohdalla, joka on persoonallisuudeltaan täydellisyyteen pyrkivä ja tuntuu takertuvan kerta toisensa perään johonkin samaan asiaan, ei ilmiön silti tarvitse olla tavallista stressiä tai jännitystä kummempaa. Jos poliitikko pakko-oireisesti kiertää tilaisuudesta toiseen höpisemässä samaa mantraa, voi kyllä hyvällä syyllä ainakin epäillä kyseisen henkilön motiiveja ja tarkoitusperiä. Hän voi toki olla niin ahdistunut tulevasta vaalimenestyksestään, että pyörii kuin väkkärä eikä itsekään tajua tilannettaan.

Lopuksi, lopetetaanhan politiikassa tyhjän jauhaminen ja kokonaisvaltainen kehittäminen. ”Tämä on suuren mittaluokan kysymys, jota täytyy hallinnoida keskitetysti, jotta optimaalinen vaikuttavuus voidaan saavuttaa.”

 

Esa Kanerva

Kirjoittaja on tamperelainen Tehyn pääluottamusmies ja varavaltuutettu (sd)

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

valittu_artikkeli02

Kolumni

Risto Koivisto

Kirjoittaja on maakuntaneuvos Pirkkalasta

Tarkoituksenmukaista?

Kun aloitin Pirkkalan kunnanhallituksen puheenjohtajana vuoden 1977 alussa, jouduin heti osallistumaan kunnassa käytyyn keskusteluun siitä, pitääkö kunnan itse rakentaa koulut ja muut uudisrakennukset. Kunnan oma rakentaminen merkitsi sitä, että kunnan täytyi pitää kirjoissaan muutamaa kymmentä vakituista rakennusmiestä. Huolimatta omasta aiemmasta näkemyksestäni tulin melko pian kääntäneeksi kelkkani. Aloin ymmärtää, ettei oman kunnan rakennustoiminnan ylläpitäminen ollut tarkoituksenmukaista, vaikka olikin ideologisten perusnäkemysteni mukaista.

Kunnan oma rakennustoiminta oli kyllä perusasioissa osaavaa ja tehokasta, mutta tuli verraten kalliiksi lähinnä erikoisosaamisen hankinnan ja rakentamiseen kohteiden vähäisyydestä aiheutuneiden taukojen vuoksi.

Jussi Linnamon nimiin – taisi olla ihan demariministeri – aikoinaan pantiin kuolematon lausahdus ”sosialismi on tarkoituksenmukaisuuskysymys”.

Pirkkalan terveyskeskus on jo vuosikymmeniä ollut esimerkki julkisen palvelun erinomaisesta toiminnasta. En ole vuosien mittaan juuri tavannut pirkkalaisia, jotka olisivat toista mieltä. Kunnan oma työ on perusterveydenhoidossa kuin itsestään selvyys, varsin tarkoituksenmukaista. Pelottaa ajatella, mitä erilaiset yksityistämisratkaisut tulevat aiheuttamaan, pirkkalaiset eivät valinnan vapautta kaivanne.

Jussi Linnamon nimiin – taisi olla ihan demariministeri – aikoinaan pantiin kuolematon lausahdus ”sosialismi on tarkoituksenmukaisuuskysymys”. Toteamusta voi tulkita eri tavoin, Linnamo ei ollut intohimoinen sosialisoinnin kannattaja, jos ei vastustajakaan. Hän pyrki vain kertomaan, että asioiden hoitamisessa pitäisi pyrkiä irti ideologioiden liian tiukoista kahleista, tarkoituksenmukaisuuteen.

On aika ihmeellistä, miten joillakin ihmisillä on niin vankkumattomat mielipiteet siitä, että julkinen toiminta aina on tehottomampaa ja kalliimpaa kuin yksityinen.

Maassamme on käynnissä ennennäkemättömän raju pyrkimys julkisten toimintojen yksityistämiseksi. Äärimmäiset vasemmistolaiset ideologiset kannat ovat kauan sitten väistyneet tarkoituksenmukaisuusajattelun tieltä, mutta oikeistolaiset ideologiset kannat – jopa äärimmäiset – epätarkoituksenmukaisten ratkaisujen ajamiseen ovat vain voimistuneet. Esimerkkejä ei ole tarvis edes mainita, nimet Sipilä ja Berner riittävät.

On aika ihmeellistä, miten joillakin ihmisillä on niin vankkumattomat mielipiteet siitä, että julkinen toiminta aina on tehottomampaa ja kalliimpaa kuin yksityinen. Esimerkkejä sekä julkisen että yksityisen toiminnan tehokkuudesta on vaikka kuinka havaittavissa, samoin esimerkkejä molempien tahojen epäonnistumisista ja kalleudesta. Yksityiset mokat kyllä ovat helpommin salattavissa kuin julkiset, mutta se taitaa itse asiassa olla julkisen puolen eduksi laskettava ominaisuus.

Tietysti voi ajatella, että joidenkin mielestä kaiken yksityistäminen on tarkoituksenmukaista, koska se tarjoaa tietyille ihmisille mahdollisuuden kerätä taloudellisia voittoja. Mutta yleiseltä kannalta voi kysyä, onko se laajemmin ottaen tarkoituksenmukaista.

Risto Koivisto

Kirjoittaja on maakuntaneuvos Pirkkalasta

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Pekka Salmi

Kirjoittaja on apulaispormestari ja Tampereen sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja.

”Valtakoalitio XL jätti liittymän pois hankkeesta”

Kuten uutiset ovat kertoneet, Hämeenkadun itäpää avataan autoliikenteelle määräajaksi. Katu saatanee auki helmikuun puolivälissä ja pysyy auki kesäkuun alkuun saakka. Silloin alkaa raitiotien rakentaminen Itsenäisyydenkadun tunnelissa ja Hämeenkadun länsipäässä, joten autoliikennettä ei silloin voida enää sallia. Avaamisen aikatauluun vaikuttaa sää. Jos tulee kovia pakkasia, jalkakäytävien levennysten ja Tuomiokirkonkadun keskikorokkeen purkutyöt viivästyvät.

Päätös ei ollut minulle helppo. Vielä joulukuussa kerroin valtuuston kyselytunnilla, että Hämeenkatu pysyy suljettuna. Yleensä en mielipiteissäni peräänny.

Pientä helpotusta on saatavissa.

Tilanne on kuitenkin muuttunut. Kun saimme selville, että raitiotien aloittamista voidaan lykätä kahdella kuukaudella, tuli avaamisesta järkevämpää.

Liikenteellisesti vaikein aikahan on juuri alkuvuodesta kesäkuun alkuun ulottuva jakso. Kesäkuun alussa alkaa lomakausi ja liikennemäärät laskevat. Samoin bussien määrä vähenee talviaikataulusta kesäaikatauluihin siirryttäessä.

Siihen asti pitää jotenkin sinnitellä, koska elokuussa valmistuvat tunnelin itäpään kiertoliittymä ja rampit. Ne avaavat yhteydet Tampellan Esplanadille ja Ratapihankadulle. Tällöin reittivaihtoehdot lisääntyvät, ja liikenteen paine jakaantuu useille eri väylille. Tosin näkemykseni mukaan ruuhkat eivät poistu keskustasta ennen kuin Näsikallion eritasoliittymä valmistuu.

Uusilla toimenpiteillä pelataan siis aikaa ja helpotetaan hieman tilannetta. Selvitysten perusteella Hämeenkadun itäpään avaaminen vähentää autojen määrää Satakunnankadulla 500-1000 kappaleella. Tunnelin avaaminen toi Satakunnankadulle 4000 autoa, joten ruuhkat eivät kokonaan poistu.

Pientä helpotusta on saatavissa. Pitää kuitenkin muistaa, että mikään muu toimenpide ei olisi tuonut vastaavaa poistumaa Satakunnankadulle. Eli pelimerkit olivat vähissä.

Jotain oli tehtävä, ja tästä toimenpiteestä saadaan kuitenkin suurin hyöty.

Virkamiehet esittivät aikanaan, että liittymä lisättäisiin tunnelihankkeeseen, mutta silloinen valtakoalitio XL jätti liittymän pois hankkeesta. Nyt sitä olisi tarvittu.

Toinen asia, joka vaikutti mielipiteeseeni, oli liikenneongelmista tullut palaute. Sitä on tullut runsaasti niin asukkailta, sidosryhmiltä kuin päättäjiltäkin. Liikenneongelmat ovat olleet niin mittavia, että jotain oli vain tehtävä. Olisi ollut hölmöä pitää jääräpäisesti kiinni asiasta, joka ei ole ollut ainakaan minulle mikään kynnyskysymys.

Hämeenkadun itäpään elävöittämiskokeilu on päättynyt vuoden lopussa ja Hämeenkadun lopulliset katusuunnitelmat on hyväksytty. Lopputilanteessahan autot poistuvat Hämeenkadulta pysyvästi. Ainoastaan huoltoliikenne jää. Hämeenkadusta tulee joukkoliikenteen ja kevyenliikenteen katu. Tämä on mielestäni oleellista. Samoin se, että raitiotiestä on tehty rakentamispäätös, ja rakentaminen alkaa keväällä.

Kun mietitään, miksi tähän tilanteeseen on jouduttu, on syytä miettiä tunnelipäätöstä. Itse olisin jättänyt tekemättä koko tunnelin. Mutta julkisuudessa käyttämissäni puheenvuoroissa toin kuitenkin esiin, että jos tunneli tehdään, pitää Näsikallion eritasoliittymä rakentaa. Ilman sitä keskustan saavutettavuus kärsii.

Virkamiehet esittivät aikanaan, että liittymä lisättäisiin tunnelihankkeeseen, mutta silloinen valtakoalitio XL jätti liittymän pois hankkeesta. Nyt sitä olisi tarvittu. Keskustassa ei ollut ruuhkia ennen tunnelin avaamista.

Toinen asia, mitä voi syystä kritisoida, on tunnelin avaamisesta tiedottaminen. Tunnelin avaaminen etuajassa peitti alleen sen tosiasian, että tunneli jouduttiin avaamaan torsona.

Kiertoliittymä ja rampit, joiden kautta pääsee aikanaan ajamaan Ratapihankadulle ja Tampellan Esplanadille, rakennetaan vanhan Kekkosentien katulinjan päälle. Ohikulkuliikenne piti saada ensin tunneliin, jotta ramppeja ja liittymää päästiin rakentamaan. Tämä merkittävä tosiasia jäi tunnelihehkutuksen alle, ja aika monelle tamperelaiselle tulikin suurena yllätyksenä reittivaihtoehtojen vähäisyys.

Pekka Salmi

Kirjoittaja on apulaispormestari ja Tampereen sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Esa Kanerva

Kirjoittaja on tamperelainen Tehyn pääluottamusmies ja varavaltuutettu (sd)

”Valtuustoaloite” pysäköinnistä

Kysymys on piennarpysäköinnistä. Voitaisiinko nykyisiä käytäntöjä muuttaa siten, että sallittaisiin rajatun ajan ns. piennar- tai maastopysäköinti? Mikä on piennar, ja mitkä lait mahdollisesti määrittävät maastopysäköintiä?

Tutkitaanpa asiaa eri laeista. Maankäyttö- ja rakennuslain 83 § määrittää yleisen alueen, katualueen ja liikennealueen. Laissa sanotaan, että yleisellä alueella tarkoitetaan tässä laissa asemakaavassa katualueeksi, toriksi, liikennealueeksi, virkistysalueeksi tai näihin verrattavaksi alueeksi osoitettua kunnan, valtion tai muun julkisyhteisön toteutettavaksi tarkoitettua aluetta.

Katualue käsittää asemakaavassa osoitetun katualueen maanalaisine ja maanpäällisine sekä yläpuolisine johtoineen, laitteineen ja rakenteineen, jollei asemakaavassa ole toisin osoitettu.

Esimerkiksi Härmälässä, jos pysäköidään molemmin puolin kadulle, tie jää niin kapeaksi, että hälytysajoneuvot eivät pysty pääsemään läpi.

Liikennealueita ovat asemakaavassa maanteitä, rautateitä, vesiteitä, satamia ja lentokenttiä varten osoitetut alueet. Kaupungin asemakaava-alueella on kaavoitettu 10–20 metriä katualuetta, joka sisältää kadun, jalkakäytävän/pyörätien, viheralueen ja pientareen. Esimerkiksi Härmälässä, jos pysäköidään molemmin puolin kadulle, tie jää niin kapeaksi, että hälytysajoneuvot eivät pysty pääsemään läpi.

Lain seuraava pykälä määrittää kadunpidon velvoitteet kunnalle. Kadunpitovelvollisuus alkaa, kun asemakaavan mukaisen toteutuneen maankäytön liikennetarve sitä edellyttää eikä kadun rakentamisesta kunnalle aiheutuvia kustannuksia ole pidettävä kohtuuttomina kadun rakentamisella tyydytettävään liikennetarpeeseen verrattuna. Kunta voi maanomistajan suostumuksella aloittaa kadunpidon ennen kuin asemakaava on saanut lainvoiman.

Muutoksenhakuviranomainen voi asemakaavaan kohdistuvaa valitusta käsitellessään kieltää kadunpidon aloittamisen ennen kaava-asian ratkaisemista. Kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetussa laissa tarkoitetut velvollisuudet alkavat, kun katu tai kadun osa tyydyttää asemakaavan mukaisen toteutuneen maankäytön tarpeen ja sitä koskeva kunnan päätös on tehty. Samasta ajankohdasta katsotaan katu luovutetuksi yleiseen käyttöön.

Tieliikennelain 2 § kertoo tien tai kadun määräykset ja rajoitukset pysäköintiin. Maastoliikennelain 26 § koskee ajoneuvon luvatonta pysäyttämistä ja pysäköimistä. Mainitun lain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetusta moottorikäyttöisen ajoneuvon luvattomasta pysäyttämisestä tai pysäköimisestä toisen maalla voidaan määrätä suoritettavaksi pysäköintivirhemaksu siten kuin siitä pysäköintivirhemaksusta annetussa laissa (248/70) säädetään.

Pelastuslaissa on määräyksiä esteettömästä pääsystä pelastuskohteeseen.

Jokainen turisti tuo silkkaa rahaa ja paksun nipun seteleitä kaupungin elinkeinoelämälle. On Tampereen etu, että he tulevat kaupunkiin toisenkin kerran, pelkäämättä pysäköintivirhemaksua.

Lain pysäköinninvalvonnasta nojalla saadaan määrätä pysäköintivirheestä pysäköintivirhemaksu. Pysäköintivirheitä ovat: 1) tieliikennelain tai sen nojalla annetun ajoneuvon pysäköintiä tai pysäyttämistä taikka pysäköintikiekon käyttöä koskevan säännöksen tai määräyksen vastainen menettely; 2) maastoliikennelain tai sen nojalla annetun moottorikäyttöisen ajoneuvon pysäköintiä tai pysäyttämistä maa-alueella koskevan säännöksen tai määräyksen vastainen menettely; 3) pelastuslain momentissa säädetyn pelastustielle pysäköintiä koskevan kiellon vastainen menettely.

Koska kaupunki on teitten ja katujen maanomistaja, voisi se tehdä päätöksen sallia piennarpysäköinti. On äärettömän ikävää Tampereelle tapahtumiin tulevien ihmisten kannalta saada ”järjen” käytöstä pysäköintivirhemaksu. Se on erittäin huonoa mainosta kaupungillemme.

Teen nyt ensi alkuun varavaltuutettuna epävirallisen ”valtuustoaloitteen”, että maastoliikennelain tulkintaa lievennettäisiin ja pysäköinti pientareelle sallittaisiin pääsääntönä. Toivon, että voin tehdä tästä jatkossa varsinaisen valtuustoaloitteen.

Jokainen turisti tuo silkkaa rahaa ja paksun nipun seteleitä kaupungin elinkeinoelämälle. On Tampereen etu, että he tulevat kaupunkiin toisenkin kerran, pelkäämättä pysäköintivirhemaksua.

Esa Kanerva

Kirjoittaja on tamperelainen Tehyn pääluottamusmies ja varavaltuutettu (sd)

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Esa Kanerva

Kirjoittaja on tamperelainen Tehyn pääluottamusmies ja varavaltuutettu (sd)

Ministeri Berner keksi ikiliikkujan

Kaikki me muistamme Soneran kohukaupan saksalaisella ilmalla. Ns. Umts-kaupassa suomalaiset miljardimunarit menettivät Sonera-seikkailuissa 4,3 miljardia euroa eli miljardi euroa enemmän kuin raskaat sotakorvaukset oli Neuvostoliitolle ja lisäksi menetettiin 1,3 miljardia euroa verotuloja.

Elämme taas ihmeiden aikaa. Hallitus koki suurena onnistumisena sijoittaa lähinnä jätevettä tuottavaan Terrafame-yhtiöön sata miljoonaa ja ministeri Anne Berner  miettii omaa hokkuspokkus-temppuaan rahoittaa valtion teitten rakentaminen ja ylläpito sekä tienata tällä bisneksellä vielä hyvin. Ihmeen taustalla on se, että auto- ja polttoaineverot alenisivat saman verran kuin tienkäyttöoikeuden myyminen tuottaisi valtiolle, mutta investointeihin käytettävät rahat kaksin- tai kolminkertaistuisivat.

Ministeri jakelee julkisuuteen tällaisia julistuksia:

” Tarkoitus on, että liikennekaari luo kasvua synnyttämällä uusia innovaatioita, panee vauhtia tuotekehitykseen ja luo uusia työpaikkoja jo olemassa oleville toimialoille – mutta myös kokonaan uutta toimintaa. Voimme valinnoillamme vaikuttaa tulevaisuuteemme ja ympäristöömme.”

Skiinafuuliaa, sanon minä!

Autoilijoiden ei kannata taputtaa, sillä kyllä tiellä liikkujat maksavat kuten ennenkin koko lystin.

Ajatushan on se, että valtio perustaa liikenneverkkoyhtiön. Nyt suunnitellaan, voisiko todellakin valtion liikenneverkon ylläpidosta ja kehittämisestä vastata valtionyhtiö. Valmistelun tavoite on, että valtionyhtiö voisi aloittaa toimintansa jo vuoden 2018 alussa. Valtion liikenneverkkoyhtiö rahoittaisi toimintansa pääasiassa liikenneverkon käyttöön perustuvilla asiakasmaksuilla, joilla korvattaisiin osa liikenteen nykyisistä veroista ja maksuista.

Yksityiset palveluntarjoajat siis ostaisivat tienkäyttöoikeutta liikenneverkkoyhtiöltä ja myisivät sen eteenpäin autoilijoille, joiden on pakko ostaa sitä päästäkseen liikkumaan teillä. Nämä käyttöoikeuksia myyvät palveluntuottajat eivät vastaisi teiden rakennus- tai kunnossapitokustannuksista, mutta rahastaisivat joka ikisestä ajetusta kilometristä oman siivunsa.

Autoilijoiden ei kannata taputtaa, sillä kyllä tiellä liikkujat maksavat kuten ennenkin koko lystin. Vaikka auto-, käyttövoima- tai polttoaineveroja voitaisiin ehkä alentaa, maksaa autoilija joka kilometristä liikenneverkkoyhtiön operaattoreille. Auton kilometrit voitaisiin tarkastaa katsastusten yhteydessä tai jopa asentaa siru auton rakenteisiin autoilua seuraamaan. Eivätkä operaattorit autoilijoita ilman rahastele ja hoida bisneksiään. Katetta ne tahtovat ja mitä enemmän, sen parempi.

Valtio tekee omilla päätöksillään ja ratkaisuillaan autoilun todella hankalaksi.

Kokeilun kylkiäisenä liikennekaarihanketta markkinoidaan kansalaisille sillä, että toimivat liikennemarkkinat sekä liikenteen uudet palvelut lisäävät koko liikennejärjestelmän tehokkuutta ja siten pitkällä tähtäimellä vähentävät liikennettä ja päästöjä. Liikennepalveluiden kehittäminen antaa yksittäiselle kansalaiselle lisää valinnanmahdollisuuksia oman auton käytön ja olemassa olevien liikennepalvelujen rinnalle. Tutkimusten mukaan yksi yhteiskäyttöauto saattaisi korvata jopa 8-25 yksityisomisteista autoa. Uskokoon, kuka haluaa!

Kun katselee Tampereen liikennepolitiikkaa ja sisäisen liikenteen vaikeuksia, onko tässä tarkoitus palata ”hevosaikakauteen”. Valtio tekee omilla päätöksillään ja ratkaisuillaan autoilun todella hankalaksi. Nopeuksia ollaan pudottamassa ja autoilijoilta kielletään useiden teiden käyttö. Toisihan se tietenkin töitä, jos palattaisiin 1800-luvun englantilaiseen käytäntöön, että auton edellä tuli juosta ihminen punaisen lipun kanssa ja huutaa, että auto tulee.

Esa Kanerva

Kirjoittaja on tamperelainen Tehyn pääluottamusmies ja varavaltuutettu (sd)

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Esko Vatanen

Kirjoittaja on työelämäasioihin perehtynyt toimitsija Tampereelta

Sote:n luvattu, menetetty valinnanvapaus!

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa luvattiin kansalaisille oikeus valinnanvapauteen sen suhteen, missä hän itseään hoidattaa. Tämä oli istuvan hallituksen merkittävin poliittinen lupaus.

21. joulukuuta 2016 hallituksen esittämän mallin mukaan kansalaisen tulee nimetä se terveyskeskus, jossa hän itseään tahtoo hoidattaa ja johon hän on sitten sidottu vuodeksi. Jos kansalainen ei ole tyytyväinen valitsemansa terveyskeskuksen palveluihin, hän voi anoa valintansa peruuttamista perustettavilta maakunnilta.

Mistä tässä sitten on oikein kysymys?

Ei ainakaan siitä, että kansalaisilla olisi aito mahdollisuus luvattuun valinnanvapauteen. Uusi malli toimii niin, että palvelujen tuottaminen on yhtiöitettävä, ja kunnat eivät voi enää tuottaa palveluita. Käytännössä palveluita tuottavat joko yksityisessä omistuksessa tai maakunnan omistuksessa toimivat terveyskeskukset, joista saadaan sekä terveyden- että sosiaalihuollon peruspalveluita. Erityissairaanhoitoon siirrytään tarvittaessa ohjatusti.

Luvattu valinnanvapaus siis menetettiin jo ennen kuin se toteutuikaan.

Jo aiemmin monet asiantuntijat ovat todenneet, että markkinoiden toimiminen on suomalaisella väestöpohjalla mahdollista ehkä viidessä kasvukeskuksessa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että näissä viidessä kasvukeskuksessa terveyskeskukset tulevat mahdollisesti olemaan yksityisiä. Muualla maassa terveyskeskusten toiminnasta tulevat vastaamaan maakunnat, sillä sinne yksityiset eivät todennäköisesti tule terveyskeskuksia perustamaan nykyisellä rahoitusmallilla.

Uudistuksen tavoitteena on leikata kolme miljardia euroa odotettavissa olevasta kustannustason noususta. Säästötavoitteesta seuraa, ettei vajaalla teholla pyöriviä terveyskeskuksia ole vara perustaa, eikä se olisi järkevääkään. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että palveluita on käytettävissä sen verran kun niihin on tarvetta.

Esimerkiksi nyt lääkäripulan takia ulkoistettujen terveyspalveluiden kanssa kamppailevien kuntien asukkaille uudistus ei tuo mukanaan yhtään uutta lääkärin vastaanottoaikaa. Kasvukeskuksissakin uudistus saattaa jopa vähentää palveluita, koska uuden rahoitusmallin mukaan yksityiseltä praktiikalta jäisi yhteiskunnan tuki pois, jos ne eivät ole hyväksytty terveyskeskuksiksi. Tosin tähän on tulossa pitkä siirtymäaika. Tulevaisuuden valinnan vapaus ei ole todellista, hoitoresurssi ei lisäänny ja valittavaksi jää vain se, missä terveyskeskuksessa palvelua haluaa. Joka on mahdollista muuten jo nyt!

Luvattu valinnanvapaus siis menetettiin jo ennen kuin se toteutuikaan.

Hyvän palvelun paras turvaaja on ammattinsa osaava ja motivoitunut henkilöstö koko palveluketjun jokaisessa lenkissä.

Kun valinnanvapaus ei toteudu, niin mihin tässä sitten on pyritty? Hallituksen esittämässä mallissa sosiaali – ja terveystoiminnan taloudellisesti tuottavat osat voidaan siirtää yksityisen bisneksen käsiin alueilla, joilla sillä on menestymisen edellytykset. Eli raha seuraakin yrittäjää eikä asiakasta, kuten tarkoitus alun perin oli.

Työelämän kannalta tämä on ehkä yksi suurimmista muutoksista itsenäisen historiamme aikana. Muutoksessa tulee nykyinen työpaikka katoamaan yli 200 000 työntekijältä. Nämä työntekijät siirtyvät muutosvaiheessa perusteilla olevien maakuntien palvelukseen entisin työsuhteen ehdoin. Mutta se minne he lopulta sijoittuvat, riippuu siitä miten maakunta päättää organisoida palvelutuotannon. Tällöin myös heidän työsuhteen ehdot voivat muuttua ja tuskin parempaan suuntaan.

Vaakalaudalla ovat lomaedut, työajat ja palkkaus, sekä myös työsuhteen muoto, ei siis ihan pieniä asioita yksittäisen työntekijän kannalta. Ja tietysti on pelättävissä sekin, ettei kaikille riitä työtä uudessa järjestelmässä. Mitään suoja-aikaahan ei vanhoille työntekijöille ole säädetty.

Uuden järjestelmän onnistumisen tärkeä edellytys on tietysti se, kuinka hyvin se pystyy palvelemaan asiakkaita. Hyvän palvelun paras turvaaja on ammattinsa osaava ja motivoitunut henkilöstö koko palveluketjun jokaisessa lenkissä. Henkilöstö voi hyvin kun sitä arvostetaan ja sen tulevaisuus on turvattu. Jotta uudistuksella olisi onnistumisen edellytyksiä tältä kannalta, tulisi tähän kiinnittää nykyistä enemmän huomiota myös uudistuksen poliittisessa valmistelussa.

Esko Vatanen

Kirjoittaja on työelämäasioihin perehtynyt toimitsija Tampereelta

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta