Kasvu ja työllisyys ovat keskeisiä asioita hyvinvointivaltion turvaamisessa.

Tästä olen hallituksen kanssa täysin samaa mieltä. Mutta ne eivät yksin riitä. Kyse on siitä, miten hedelmät jaetaan. Kyse on oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta.

Suomen suurin haaste ei ole talous, vaan sosiaalisten repeämien ehkäisy. Eriarvoistumisen ehkäisy. Yhdenvertaisuuden lisääminen.

Työllisistä noin neljä prosenttia on köyhiä. Usein kyse on yksin elävistä ihmisistä tai lapsiperheistä. Luku ei Suomessa ole suuri, mutta uhkaa kasvaa.

Hyvinvointivaltion kestävyyden näkökulmasta on oleellista, jäädäänkö työssäkäyvään köyhyyteen vai nostaako työ tekijänsä omilleen, jopa kerryttämään yhteiseen hyvään käytettäviä verotuloja.

Osa-aikaisia työntekijöitä on noin 300 000 heistä 100 000 haluaa kokopäivätöitä, jotta voisi tulla palkallaan toimeen. Nolla-sopimuksilla työskentelee yli 80 000 henkeä, heistä 30 000 haluaa lisätyötä. Jos käydään kaikki ryhmät läpi, lisätyötä haluava on laskutavasta riippuen joko 200 000 tai puoli miljoonaa. Tätä matematiikkaa vasten puhe vain 40 000 hengen työvoimareservistä on irvokasta.

Työllisyyspolitiikan menestyksen mittarina on oltava myös työn laatu ja työstä saatava toimeentulo.

Työllisyyden noususta kansainvälinen talous ansaitsee suurimman kiitoksen, työmarkkinajärjestöt toiseksi suurimman ja hallitus jää kolmannelle sijalle. Jos hallituksen työtä arvioi toimeentulon ja työn laadun suhteen ei päästä kiitoksen puolelle.

Hallitus on alistunut ajatukseen matalapalkkatyön lisäämisestä. Matalapalkkatyö ei elätä eikä tuota aina edes verohyötyä yhteiskunnalle. Siksi työ ei enää automaattisesti ole parasta sosiaaliturvaa. Menestyksen analyysissa on mentävä syvemmälle.

Hyvinvointivaltion kestävyyden näkökulmasta oleellista on turvata tulevaisuuden työvoima. Mutta tämän politiikan hallitus laiminlyö.

Hallituksen omassa budjettiesityksessä arvioidaan, että niiden kotitalouksien määrä, jotka saavat täydentävää toimeentulotukea, kasvaa. Siis toimeentulotuen tarve kasvaa, vaikka työllisyys on parantunut. Tämä on varsin poikkeuksellista. Se on seurausta siitä, että hallitus on leikannut useita kaikkein pienituloisimpien etuuksia.

Esimerkiksi Kelan toimeentulotukimenot kasvoivat yksin lääkekorvausten leikkausten vuoksi jo keväällä yli 20 miljoonaa. Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä on ns. työttömyysturvan aktiivimalli. Hallitus arvioi sen kasvattavan toimeentulotukimenoja yli 20 miljoonalla.

Sama hulluus koskee asumistuen leikkausta. Se kepittää köyhimpiä ihmisiä. Se syö työnteon kannusteita, koska se vie työstä saadun hyödyn monelta pienipalkkaiselta ihmiseltä. Asumistukea saa noin neljännesmiljoona ihmistä.

Työllisyyden näkökulmasta toimeentulotukiasiakkuuksien lisääminen on hulluinta mitä voi tehdä. Toimeentulotuki on etuuksista se, jonka varassa olevan on kaikkein vaikein ottaa vastaan keikkatöitä. Pienistä ansiotuloista saatu hyöty leikkautuu kokonaan pois. Työttömyysturvan varassa on helpompi tehdä keikkatöitä, jos niitä on mahdollista saada.

Uskon että ns. aktiivimallin suurimmat työllisyysvaikutukset tulevat olemaan Kelassa ja työttömyyskassoissa, koska ne joutuvat palkkaamaan lisää väkeä mallin toimeenpanoa varten. Hallituksen aktiivimalli ei aktivoi, se passivoi.

Hallitus tuntuu ajattelevan, että työttömyys poistuu, kunhan työttömät hakevat aktiivisemmin töitä ja vain menevät töihin. Siksi se leikkaa työttömyysturvaa kerta toisensa jälkeen ja malli mallin perään.

Vahva talous ja korkea työllisyysaste ovat tarpeellisia, mutta ne eivät riitä.

Tarvitaan oikeudenmukaista työnjakoa ja apua heikoimmille. Kun kasvu alkaa, on viisautta korjata tasa-arvovajetta.