Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Katalonian aluehallinto: Yli 330 ihmistä loukkaantunut poliisin käytettyä voimatoimia

Äänestäjät halasivat toisiaan Lladossa, Kataloniassa.

Katalonian aluehallinnon tiedottaja Jordi Turull sanoo, että Kataloniassa on loukkaantunut yli 330 ihmistä poliisin käytettyä voimatoimia itsenäisyysäänestyksen estämiseksi.

Eri tiedotusvälineiden ja silminnäkijälähteiden mukaan Espanjan poliisi on käyttänyt Kataloniassa muun muassa pamppuja ja kumiluoteja.

Espanjan hallitus on vaatinut Katalonian aluehallintoa lopettamaan laittoman itsenäisyysäänestyksen. Espanjan hallituksen edustaja on aiemmin sanonut, että Katalonian hallinto on yksin vastuussa tämänpäiväisistä tapahtumista.

Espanjan sisäministeriö kertoo Twitter-tilillään, että 11 poliisia on loukkaantunut Katalonian tapahtumissa.

Espanjan sisäministeriön mukaan 11 poliisia on loukkaantunut Kataloniassa. Espanjan hallituksen edustajan mukaan Katalonian hallinto on yksin vastuussa tämänpäiväisistä tapahtumista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE