Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Käteisestä ei luovuta – kyselyssä vankka tuki käteiselle

iStock

Käteisen käytölle on edelleen kuluttajien vankka tuki, vaikka Pohjoismaissa digimaksaminen on yleistynyt kovaa vauhtia.

Demokraatti

Demokraatti

Kuluttajaliiton jäsenkyselyn vastaajat olivat lähes yksimielisiä siitä, että käteismaksaminen tulee turvata kuluttajille välttämättömimmissä ostoksissa. Näitä ovat esimerkiksi elintarvikkeet, lääkkeet ja auton tankkaaminen. Vastaajista 91 prosenttia piti tätä erittäin tärkeänä.

Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoellin mukaan aihe innosti erityisesti Kuluttajaliiton iäkkäämpiä jäseniä vastaamaan. Euroopan keskuspankin mukaan etenkin ikäihmiset ja pienituloiset maksavat mieluummin käteisellä.

– Käteisellä on selvästi suuri merkitys vanhemman väestön arjessa, Beurling-Pomoell arvioi.

Suomen Pankki on tehnyt aloitteen käteisen aseman turvaamisesta suomalaisessa yhteiskunnassa.

Jäsenkyselyn vastaajista noin puolet (52 %) kertoi käyttävänsä käteistä viikoittain tai useammin. Myös Suomen Pankin kuluttajakyselyn mukaan 87 % kansalaista kertoo käyttävänsä käteistä joissakin tilanteissa.

Kuluttajaliiton jäsenkyselyn mukaan 70 % vastaajista oli kohdannut tilanteen, jossa korttimaksaminen ei ollut onnistunut.

– Suomen Pankki kehotti vastikään varautumaan sähkökatkoihin ja kyberhyökkäyksiin pitämällä kotona kohtuullisen summan käteistä, muistuttaa Beurling-Pomoell käteisen asemasta myös mahdollisissa poikkeusoloissa.

– Ottaen huomioon yhteiskunnallisen varautumisen, emme voi jäädä odottamaan EU-tason lainsäädäntöä, vaan asiaa on valmisteltava kotimaisella tasolla mahdollisimman pian. Käteinen tulee hyväksyä maksuvälineenä kaikissa kansalaisille merkittävissä palveluissa.

Vaikka korttimaksaminen onkin noussut yleisimmäksi maksutavaksi, ei käteisen asemaa yhteiskunnassa voi korvata.

– Käteisellä maksaessa on muun muassa mahdollista hahmottaa tarkemmin omaa rahankäyttöään.

Suomen Pankki on keväällä 2022 tehnyt aloitteen käteisen aseman turvaamisesta suomalaisessa yhteiskunnassa. Käteispalveluilla pidetään yllä eri kansalaisryhmien mahdollisuutta osallistua taloudelliseen toimintaan parhaaksi katsomaansa maksutapaa käyttäen.

– Monesta Euroopan maasta löytyy jo käteisen asemaa turvaavaa lainsäädäntöä. Tarvitsemme pikaisesti vastaavaa myös Suomeen”, Beurling-Pomoell toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE