Mielipiteet
7.6.2021 06:15 ・ Päivitetty: 6.6.2021 14:30
Katri Kulmala ja Aila Hänninen – Taide ja kulttuuri osana hyvää elämää
Kaikkien kuntalaisten kulttuurillisia perusoikeuksia ovat mahdollisuus osallistua taiteisiin ja kulttuuriin, ilmaista näin itseään sekä kehittää näiden avulla sekä itseään että yhteisöään, Katri Kulmala ja Aila Hänninen kirjoittavat mielipidekirjoituksessaan.
Kulttuuri rakentaa identiteettiämme ja toimii yhteisöissämme kokoavana, osallisuuden mahdollisuuksia antavana ja hyvinvointia edistävänä elementtinä. Kulttuuri mahdollistaa osallistumisen kokijana, tekijänä ja vaikuttajana. Kunnan kulttuuritoiminnan tulee edistää yhdenvertaisuutta ja jokaisella tulee voida osallistua esteettömästi ja syrjintää pelkäämättä. Kentän toimijoiden moninaisuus tulee olla näkyvillä. Jokaisella tulee olla oikeus ja mahdollisuus, myös tiukassa rahatilanteessa, itseään puhuttelevien taiteen ja kulttuurin sisältöjen löytämiseen.
Kehittyvät kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut ovat myös kuntien vetovoimatekijöitä
Kunnan elinvoimaisuutta vahvistavat kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta –ja nuorisopalvelut. Kunnat ovatkin merkittäviä työnantajia tällä kentällä. Hyvätasoiset, kehittyvät kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut ovat myös vetovoimatekijöitä, jotka houkuttelevat uusien asukkaiden lisäksi myös osaavaa työvoimaa ja matkailijoita. Alojen työpaikkoihin panostaminen maksaakin itsensä takaisin.
Taide- ja kulttuuritoiminnalla on positiivinen yhteys koettuun terveyteen, elämänlaatuun ja onnellisuuteen. Hyvinvointia ja terveyttä tukevista vaikutuksista löytyy runsaasti tutkittua tietoa. Osallisuus, yhteisöllisyys ja toimijuus lisäävät merkityksellisyyden kokemuksia ja ehkäisevät yksinäisyyttä ja syrjäytymistä.
Ikääntyvillä on myös oikeus taide- ja kulttuurikokemuksiin. Ikäystävällinen taide ja kulttuuri tarkoittavat ikääntyneet huomioon ottavaa tai ikääntyneille kohdennettua kulttuuri- ja taidetoimintaa sekä –palveluja. Toimintaa ja palveluita tulee viedä aktiivisesti myös heille, jotka eivät pääse perinteisten palveluiden äärelle. Ikäystävällinen taide ja kulttuuri tarjoavat mahdollisuuksia itse tekemiseen, osallistumiseen ja kokemiseen, eikä syrji mitään ikäryhmää.
Laadukas kulttuuritarjonta houkuttelee myös vierailijoita kuntaan
Huittisissa on kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennuksia ja pitkät perinteet laadukkaiden konserttien ja taideprojektien järjestämisessä. Kaupunkimme kansalaisopistolla, musiikkiopistolla ja harrastelijateatterilla on merkittävä rooli kulttuurintuottajina. Laadukas kulttuuritarjonta lisää oman kunnan palveluiden käyttöä ja houkuttelee myös vierailijoita.
Sosiaali- ja terveysongelmia ratkottaessa tulee ottaa myös huomioon taide- ja kulttuurikenttä hyvinvointia ja terveyttä edistävänä. Yhteistyössä kunnan eri toimialojen, järjestö- ja vapaaehtoistoimijoiden sekä taiteen ja kulttuurin kuluttajien kanssa tulee ennakoiden sekä rohkeasti ja luovasti etsiä uusia palveluratkaisuja. Pidetään huolta Huittisten taide- ja kulttuuritarjonnasta, niin Huittinen pitää huolta meistä.
Katri Kulmala ja Aila Hänninen, kuntavaaliehdokkaat (sd.) Huittinen
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.