Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

13.1.2022 09:59 ・ Päivitetty: 13.1.2022 09:59

Katri Kulmala: Yhteistä hyvää yli kuntarajojen

Katri Kulmala

Aluevaaleilla on meille kaikille suuri merkitys. Nyt valitaan ensimmäisiä aluevaltuustoja päättämään 1.1.2023 aloittavien hyvinvointialueiden palveluiden kehittämisestä. Nämä palvelut koskevat meitä jokaista.

Katri Kulmala

Aluevaltuustoihin tarvitaan rohkeita uudistajamielisiä päättäjiä, joilla tulee olla näkemystä siitä, että nyt rakennetaan yhteistä hyvää yli kuntarajojen. Aluevaltuustoissa tulee olla osaamista ja kokemusta isompien kaupunkien lisäksi myös pieniltä paikkakunnilta. Hyvinvointi- ja terveystyötä tulee tehdä yhteistyössä kuntien kanssa. Kuntien liikunta- ja nuorisopalveluiden sekä kulttuuri- ja kirjastopalveluiden rooli hyvinvointia ja terveyden edistämisessä on merkittävä.

Palveluja tulee kehittää ihminen edellä

Tässä kehityksessä on olemassa ihan oikea muutoksen mahdollisuus. Uusia rakenteita ja palveluja pitää lähteä kehittämään olemassa olevien hyväksi havaittuja käytänteitä sekä rohkeita kokeiluja, että uusia avauksia testaamalla ja yhdistelemällä. Palveluja tulee kehittää ihminen edellä eli ottamalla palveluja käyttävät ihmiset mukaan suunnitteluun. Kehittämisessä ja uuden luomisessa tulee olla mukana myös järjestöt, joissa tehdään arvokasta työtä monenlaisten kohderyhmien kanssa. Järjestöillä on vahvaa ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan kokemusta, tätä ei saa sivuuttaa. Ennaltaehkäiseviin palveluihin kaikilla sektoreilla on resursoitava riittävästi. Näin toimien voidaan siirtää raskaampien palveluiden tarvetta pidemmälle.

Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi ja kohdatuksi

Hyvinvointialueen tärkein toimija on ihminen ja jokaisella, sekä apua ja tukea tarvitsevalla että työntekijöillä on oikeus osallisuuteen. Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi ja kohdatuksi. Yhdessä tekeminen lisää turvallisuuden tunnetta, ja turvallisuuden kokemukset lisäävät hyvinvointia. Ikääntyvän hyvinvointialueemme sote- ja pelastuspalveluiden järjestämiseksi on tärkeää, että jokainen äänestäjä ottaa kantaa käyttämällä äänensä, näin aluevaltuusto edustaa alueemme ihmisten arvoja. Vuorovaikutuksellinen ja avoin, asiantunteva ja luotettava hallinto takaa toimivat palvelut.

Katri Kulmala, geronomi AMK, hyvinvointipalveluiden kehittäminen ja johtaminen YAMK opiskelija. Aluevaaliehdokas, SDP Huittinen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU