Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kaupan alalla neuvotellaan tänään – kyseessä noin 250 000 ihmisen palkat

Kaupan alan tyehtosopimusneuvottelut eivät vielä johtaneet tuloksiin torstaina. Neuvottelut jatkuvat tänään heti aamusta.

Palvelualojen ammattiliiton PAMin puheenjohtaja Ann Selin (kuvassa) kertoo liiton verkkosivuilla, että palkoista neuvottelu on kesken.

– Vielä on mahdotonta ennakoida lopputulosta, koska rahasta keskustelu on vielä auki. Neuvottelut ovat kuitenkin olleet ratkaisuhakuiset.

Myöhemmin päivällä kokoontuvat PAMissa sekä kaupan alan sopimusalatoimikunta että liiton hallitus arvioimaan neuvottelutilannetta.

Kaupan alan neuvottelujen tuloksella on vaikutusta noin 250 000 alan työntekijän työehtoihin ja palkkaan.

Kiinteistöpalvelualan työriidan sovittelussa ei tullut torstaina tulosta, kertoo valtakunnansovittelija Minna Helle Twitterissä. Sovittelua jatketaan ensi tiistaina, 20. helmikuuta.

PAM on antanut lakkovaroituksen, joka koskee 12:ta alan yritystä eri puolilla Suomea. Työnseisaus kiinteistöalalla alkaa 1. ja päättyy 3. maaliskuuta, jos sopua ei synny sitä ennen.

Kiistassa on eripuraa sekä palkankorotuksista että tekstikysymyksistä.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE