1980-luvun lopun täkäläisessä musiikissa avattiin muutamiakin ikkunoita. Kun vuosikymmenen puoliväliä oli leimannut suomenkielisen rockin ja popin valtakausi, alkoi pikku hiljaa taas nousta tasavertaisina rinnalle bändejä, jotka lauloivat englanniksi ja tähtäsivät kenties vähän tuonnemmas. Krumeluureista riisuttu Melrose, kieltä ja soundia vaihtanut 22-pistepirkko, minimalistis-suurenmoinen Jay & the Miracles… Joitain mainitakseni. Varsinaisen vientitoivon asemaan ylsi energinen Hearthill.

Vuosina 1987-1995 alun perin levyttänyt Hearthill on aina antoisaa palauttaa mieleen. Ja mikäpä sen osuvampaa nyt, sillä bändi on tehnyt myös aidon comebackin tuoreella levyllään The Love Circus.

Keikkoja on ollut itse asiassa satunnaisesti jo viimeisten 10 vuoden ajan, eli 28 vuotta odotettua uutuutta on kypsytelty kaikessa rauhassa.

Biisintekijä-laulaja Jussi Sydänmäki on lavaesiintyjänä kuin syvän etelän kiertävä saarnaaja, jolla on kaivaa taskuistaan myös omat kulmikkaat päähänpistonsa. Melkein kuin katsoisi Brad Dourifia John Hustonin Levottomassa veressä.

Sydänmäen omalaatuinen ääni ja jännittävä äänenkäyttö on aina kiinnittänyt huomiota. Se ottaa tilan haltuun hetkessä, kiertelee ja kaartelee ja on kaikkiaan poikkeuksellisen tyylikästä laulua. Hiukan samaa tyyliä edustaa P-K Keränen, mutta Sydänmäessä on matalampaa, lempeän tummaa, raukeaa, gasoliinista bluesia.

Nokkamies ja kitaristi Samuli Laiho tekivät illasta railakkaan, siinä missä viileän rauhallinen viulisti Ufo Mustonen toi mukaan viehkeästi soivia, Hearthillin musiikille jouhevan olennaisia perinnesävyjä.

Basisti Jukka Kiviniemi ja rumpali Heikki Tikka täydensivät vaikutelman siitä, kuinka klassinen viisihenkinen bändi on yhä verraton ja näinä yksilöposeerauksen aikoina suorastaan piristävä kokonaisuus seurata.

HEARTHILL PAKENEE onnistuneesti määritelmiä. Ei se ole täysin poppia, rockia, folkia tai rootsiakaan. Se on vähän kuin lähiöiden kadonneiden jättömaiden merkillinen bensininkatkuinen tila, josta alkaa nousta leskenlehteã ja koiranputkea, jonka rosoisen kasvuston, betoniporsaiden ja pullonkorkkien seasta rakastavaiset päivittäin kulkivat.

Varsin lyhyeksi keikka jäi. Jopa niin lyhyeksi, että sen jälkeen ehti kipittää vielä aivan toisiin tunnelmiin Tennispalatsiin, Roger Watersin konserttiin suoraan Prahasta.

Hearthillin romanttinen maanläheisyys jäi kuitenkin soimaan kevätiltaan, sille, joka sinne jäi kuljeksimaan.