Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

9.7.2018 13:54 ・ Päivitetty: 9.7.2018 13:54

Kela: Kela-kyytien ongelmat lähes ohi

Kelan kilpailuttamien taksipalveluiden ongelmat ovat ratkeamassa. Kelan pääsuunnittelija Anne Giss kertoo, että taksien tilauspuheluiden jonotusajat ja puheluiden läpipääseminen ovat parantuneet ongelma-alueilla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kela kertoi viime viikolla, että taksien tilausvälityskeskuksissa oli ruuhkaa Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä, Keski-Suomessa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa.

Uusi taksilaki astui voimaan heinäkuun alusta. Taksilain uudistuksen myötä myös Kela-kyydit kilapilutettiin. Viime viikolla osa valituista palveluntuottajista ympäri Suomen ajautui vaikeuksiin ja useat kansanedustajat nostivat ongelmia esiin. Kela kertoo, että ruuhkia on purettu esimerkiksi lisäämällä välittäjien määrää.

Kela on todennut, että käynnistämisongelmat ovat johtuneet erityisesti kyydinvälityspalvelun yhteysongelmista ja riittävän kaluston puutteesta. Ongelmiin on luvattu pikaista korjausta ja Kela on koko ajan yhteydessä palveluntuottajiin asioiden korjaamiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU