Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kela: Lihavuuslääkkeiden suosio kasvaa voimakkaasti – pääosa kustannuksista jää potilaan maksettavaksi

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Ozempic diabeteslääke kuvattuna Yliopiston Apteekissa Espoossa 18. marraskuuta.

Lihavuuslääkkeiden kulutus on lisääntynyt Suomessa voimakkaasti, selviää Kelan tutkimuksesta. Taustalla on uusien, aiempaa tehokkaampien lääkevalmisteiden tulo markkinoille.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kelan mukaan lihavuuslääkkeiden käyttäjämäärä kasvoi vuosina 2019-2023 noin 4  500 käyttäjästä noin 63  500:aan.

Lihavuuslääkkeiden kokonaiskustannukset puolestaan kasvoivat samana aikana 1,7 miljoonasta eurosta yli 44 miljoonaan. Kokonaiskustannukset sisältävät sekä sairausvakuutuksesta korvattavat että ihmisten itse maksamat kustannukset.

Käyttäjiä oli siis viime vuonna noin 15-kertainen määrä ja kustannuksia 26-kertainen määrä verrattuna vuoteen 2019.

-  Lihavuuslääkkeiden käytön ja kustannusten kasvu on ollut häkellyttävän nopeaa, sanoo Kelan erikoistutkija Heini Kari tiedotteessa.

YLEISIMMÄT käytössä olevat lihavuuslääkkeet ovat semaglutidi ja liraglutidi. Lääkkeet auttavat esimerkiksi aivoja kylläisyyden tunteen hallinnassa tai vaikkapa suolistohormonin tuottamisessa.

Lihavuustutkija Kirsi Pietiläisen mielestä lihavuuslääkkeiden käytön kasvu on sinänsä positiivinen ilmiö.

-  Me olemme olleet pitkään siinä tilanteessa, että lihavuuden yleisyys kasvaa, mutta apukeinot eivät parane yhtä nopeasti kuin avun tarve, Pietiläinen kertoo STT:lle.

Pietiläisen mukaan nyt markkinoilla on lääkkeitä, jotka ovat sekä riittävän tehokkaita että turvallisia.

Kelan tutkimus kuuluu Lääkkeet ja lääkeala muuttuvassa toimintaympäristössä -tutkimushankkeeseen. Aineistona käytettiin Kanta Reseptikeskuksen lääkemääräys- ja lääketoimitusaineistoja sekä sairausvakuutuksesta korvattujen lääketoimitusten aineistoa vuosilta 2018-2023.

Lihavuuslääkkeiden käytön kasvua ovat jonkin verran hillinneet niiden saatavuusongelmat, kun lääkkeiden kysyntä on kasvanut maailmanlaajuisesti.

TOISAALTA lihavuuslääkkeitä ei pystytä valmistamaan aivan missä tahansa lääketehtaassa. Lihavuuslääkkeet ovat niin kutsuttuja biologisia lääkkeitä, jotka ovat elävissä soluissa tuotettuja lääkkeitä.

-  Nämä ovat vähän vaikeampia lääkkeitä tuottaa, ja tuotanto on todella erikoistunutta, Kari sanoo STT:lle.

Karin mukaan esimerkiksi Tanskassa on viime aikoina investoitu uudenlaisiin lääketehtaisiin, joten saatavuusongelma saataneen lähitulevaisuudessa ratkaistua.

”Olisi hyötyä myös miehille”

Tutkimuksen mukaan keski-ikäiset naiset ovat lihavuuslääkkeiden suurin käyttäjäryhmä. Vuonna 2023 kolme neljästä käyttäjästä oli naisia. Ikäryhmistä suurin on 55-64-vuotiaat.

Pietiläisen mukaan miehillä lihavuus on kuitenkin yhtä yleistä kuin naisilla, ja sukupuolieroa selittävätkin muut tekijät.

-  Naiset kenties kokevat miehiä enemmän yhteiskunnallista painetta laihduttaa, ja siten heidän halukkuutensa hakeutua sekä lääketutkimuksiin että hoitoihin on näin korkeampi.

PIETILÄISEN mielestä olisi kuitenkin tärkeää, että myös miehet hakeutuisivat hoitoon.

-  Näistä olisi hyötyä miehille, etenkin suomalaisten miesten suuren sydäntautikuolleisuuden valossa.

Niin Kelan tutkimus kuin Pietiläinenkin muistuttavat, että lääkkeet ovat vain osa lihavuuden hoidon kokonaisuutta.

-  Meidän pitäisi todella paljon panostaa lihavuuden ennaltaehkäisyyn ja sitten myös muihin toimenpiteisiin, kuten elintapaohjaukseen, Kari sanoo STT:lle.

Suuri kysymys lienee tällä hetkellä se, kuka lääkehoidon kustantaa.

Yhteiskunta maksoi Kelan mukaan sairausvakuutuksesta korvauksia lihavuuslääkkeistä vuonna 2023 noin 3,8 miljoonaa euroa eli alle kymmeneksen kokonaiskustannuksista. Suurin osa markkinoilla olevista lääkkeistä ei kuitenkaan ole sairasvakuutuksesta korvattavia, ja leijonanosa kustannuksista jää potilaan maksettaviksi.

Monien kukkarolle lääkehoidon kuukausihinta saattaa käydä liian kalliiksi. Kuukauden lääkehoito esimerkiksi uusilla Wegovy- tai Mounjaro-valmisteilla maksaa yli 400 euroa.

KELAN mukaan monissa verrokkimaissa, kuten Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa, lihavuuslääkkeitä ei korvata kustannussyistä. Tanskassa arvioitiin viime vuonna, että lihavuuslääkkeen ostojen korvaaminen kaikille potentiaalisille käyttäjille voisi maksaa yli 3 miljardia euroa vuodessa.

Toisaalta myös hoitamattoman lihavuuden kustannukset ovat yhteiskunnalle valtavat. Pietiläisen mukaan lihavuuslääkkeistä puhuttaessa niiden kalleus korostuu usein liikaa.

Myös kolesterolilääkkeet olivat yli 20 vuotta sitten niin kalliita, että vain murto-osa potilaista pystyi niitä käyttämään, hän huomauttaa.

-  Ja nythän ne ovat äärimmäisen halpoja. Mutta tässä nyt kestää vielä parikymmentä vuotta ennen kuin lihavuuslääkkeet ovat yhtä halpoja, Pietiläinen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE