Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kela ohjeistaa opiskelijaruokailua: Lisäkesalaatti ja kasvisruoka tarjolle linjaston alkuun

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ja Kelan julkaisema ruokailusuositus määrittää, miten opiskelijaruokailu järjestetään niin, että se oikeuttaa Kelan ateriatukeen.

Demokraatti

Demokraatti

Uudessa ruokailusuosituksessa kiinnitetään huomiota erityisesti opiskelijoiden terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseen sekä kestävän kehityksen tavoitteisiin, Kela tiedottaa.

Kestävän kehityksen tavoitteet näkyvät suosituksessa esimerkiksi siten, että opiskelijaravintoloita kannustetaan myymään lounaalta yli jäävää hävikkiruokaa.

Uusi suositus antaa käytännön ohjeita kasvispainotteisen terveyttä ja kestävää kehitystä edistävän ruokailun järjestämiseen. Suositeltavaa on, että ruokalistalla on tarjolla päivittäin kaikille vapaasti valittava kasvisruokavaihtoehto. Kasvipohjaisia ruokajuomia tarjotaan vaihtoehtona maidon ja piimän rinnalla.

Suosituksessa ohjeistetaan rakentamaan jakelulinjasto niin, että lisäkesalaatti ja kasvisruoka ovat tarjolla linjaston alussa. Suositus sisältää myös ohjeet siitä, miten salaattibaari koostetaan niin, että se täyttää terveydelliset ja ravitsemukselliset vaatimukset ja oikeuttaa ateriatukeen.

Kela kertoo, että uudessa suosituksessa on myös vinkkejä yhteistyöhön opiskelijoiden, oppilaitoksen, ruokapalvelun ja opiskeluterveydenhuollon välillä.

Uusi suositus on tarkoitettu ruokapalveluista vastaaville, opiskelijaravintoloille, yliopistoille, ammattikorkeakouluille, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiölle, opiskelijajärjestöille sekä tietolähteeksi opiskelijoille itselleen.

Suosituksen on laatinut valtion ravitsemusneuvottelukunnan nimeämä asiantuntijatyöryhmä. Nyt julkaistava suositus korvaa vuonna 2016 julkaistun suosituksen. Opiskelijaravintoloiden täytyy sopeuttaa toimintansa uuden suosituksen mukaiseksi 1.1.2022 alkaen.

Ateriatuki on avustus, jonka Kela maksaa opiskelijaravintoloille. Sen ansiosta opiskelija maksaa perushintaisesta opiskelija-ateriasta enintään 2,70 €.

Ateriatuen piirissä on noin 300 000 opiskelijaa, ja aterioita tarjoaa noin 300 ravintolaa eri puolilla Suomea.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE