Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskustan edustaja aktiivimallista: “Meidän tulee myöntää”

Pauliina Tistelgren Helsingistä osallistui SAK:n järjestämään aktiivimallin vastaiseen mielenilmaukseen Helsingin Senaatintorilla 2. helmikuuta 2018.

Eduskunta kävi keskustelua tiistaina hallituksen esityksestä luopua työttömyysturvan aktiivimallista vuodenvaihteessa.

Demokraatti

Demokraatti

Sipilän (kesk.) hallituksen päättämä aktiivimallin leikkuri on vähentänyt työttömyysturvaa yli 100 000 työttömältä ilman, että mallin työllisyysvaikutuksia kyettiin tutkittaessa osoittamaan eroon muista työllisyystoimista.

– Mielestäni se osoittaa poliitikoilta kypsyyttä, että olemme valmiita arvioimaan edellisen hallituksen asettamien velvoitteiden toimivuutta. Meidän tulee myöntää tutkimustulosten pohjalta, että on oikeudenmukaisempiakin tapoja kannustaa työntekoon, kuin aktiivimallin leikkuri, kansanedustaja Hilkka Kemppi (kesk.) toteaa tiedotteessaan.

Kempin mukaan mallin ongelma on taloudellinen rankaisu silloin, kun työntekijällä ei ole kykyä vaikuttaa omaan tilanteeseensa tai kun työmarkkinat eivät jousta työkyvyn mukaan.

– Esimerkiksi Päijät-Hämeessä monet sosiaalialan ilmiöt haastavat työntekoa. Toimeentulon vaikeuttaminen ei kuntouta sote-palveluiden tarvitsijoita. Aktiivimallin leikkurin suurin ongelma on se, että se ei ole kyennyt rajaamaan työkyvyttömyydestä kärsiviä pois kiristysten piiristä. On selvää, että esimerkiksi työkykyohjelman, osatyömarkkinoiden ja vaikuttavan kuntoutuksen kehittäminen on kriittistä työkykyä hoitaaksemme, Kemppi sanoo.

Kempi mukaan työllistymisen tiellä on myös Suomen nihkeät osatyömarkkinat.

– Meillä ei ole vielä riittävää osatyökulttuuria eikä sosiaaliturvaamme ole riittävän notkea, jotta osa-aikainen työ kannattaisi poikkeuksetta. Osatyömarkkinoiden puutteesta kärsiviä ryhmiä ovat muun muassa omaishoitajat ja perhevapaita töihin palaavat. On hyvä, että hallitus edistää pitkäjänteistä sosiaaliturvauudistusta, mutta myös nopeampia toimia tarvitaan. Esimerkiksi paikallista sopimista tulee edistää hallitusohjelman edellyttämällä voimalla, Kemppi korostaa.

Kelan etuuksia saaneiden työllisyys ei ole lisääntynyt aktiivimallin leikkurin myötä.

– Epäoikeudenmukaisen aktiivimallin sijaan meidän tulee siirtää voimavarat sosiaaliturvan, työkyvyn, osatyömarkkinoiden ja muiden työllisyyttä lisäävien keinojen kehittämiseen.

– Haluan kiinnittää huomiota myös työmarkkinoiden ikäsyrjintään, joka on räikeää. Työtä hakiessaan eniten ikäsyrjintää kokevat yli 55-vuotiaat. Syrjinnän kieltävä lainsäädäntö on kattavaa, mutta asenteisiin sen sijaan tarvitaan muutosta. Iällä ei saa olla merkitystä, sillä kaiken ikäisten työpanosta tarvitaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE