Politiikka
8.3.2019 11:38 ・ Päivitetty: 8.3.2019 11:38
Keskustan Kaikkonen antoi hallitukselle arvosanan – ”Ei enää kiitettävä”
Kansanedustaja, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen vakuutti keskustan tehneen kaikkensa sote- ja maakuntauudistuksen loppuun saattamiseksi.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) osoitti omalla eroratkaisullaan Kaikkosen mukaan suoraselkäistä vastuunkantoa, ja keskustan eduskuntaryhmä pitää hallituksen eronpyyntöä perusteltuna.
– Ymmärrämme sen. Hyväksymme sen, Kaikkonen totesi eduskunnassa pitämässään tiedotustilaisuudessa.
Kaikkonen sanoi kutsuvansa koolle kaikki eduskuntaryhmät jo ensi viikolla miettimään soten jatkoa. Sote-valtikkaa hän oli siirtämässä jo vahvasti tulevalle hallitukselle.
– Tarve sote-uudistukselle ei ole hävinnyt minnekään. Päinvastoin. On selvää, että seuraava hallitus ryhtyy sitä vaalien jälkeen tekemään.
Hankkeen kaatumisesta Kaikkonen ei vastuuttanut omaa eduskuntaryhmäänsä. Sen sijaan hän myönsi perustuslakiin liittyvien ongelmien ja ajanpuutteen vaikuttaneen soten sakkaamiseen.
”Teoriassa voi lähteä miettimään sitä, voiko muodostaa uuden hallituksen.”
Näillä näkymin Juha Sipilän hallitus jatkaa presidentti Sauli Niinistön pyynnöstä toimitusministeristönä. Kaikkonen pohti myös teoreettisempia vaihtoehtoja.
– Teoriassa voi lähteä miettimään sitä, voiko muodostaa uuden hallituksen. Täytyy miettiä lähipäivien aikana mikä se järkevin tapa on. Ensituntumalta tuntuu viisaimmalta, että toimitusministeristöllä mennään. Tuntuu aika hankalalta muodostaa uutta hallitusta paria kolmea viikkoa varten.
Kaikkonen ei soten ja hallituksen kaatumisen jälkeen enää kykennyt antamaan Sipilän hallitukselle kiitettävää arvosanaa.
– Arvosana voi olla vaikkapa kahdeksan.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.