Politiikka
2.9.2018 09:45 ・ Päivitetty: 2.9.2018 09:45
Keskustan Kaikkonen kehaisi ”etunimikaimaansa”: Lindtmanin ajatuksia oli ”virkistävää lukea”
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk.) kiittelee SDP eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin ”raikkaita näkemyksiä”.
Kaikkosen kehut liittyvät eiliseen Helsingin Sanomien haastatteluun. Haastattelussa Lindtman kertoi muun muassa haluavansa parantaa henkilöstön tiedonsaantioikeuksia työapikoilla ja päästäisi työntekijät osallistumaan yritysten hallintoon. Uudistus toteutettaisiin hänen mukaansa työehtosopimusten laajennuksilla, mutta myös lainsäädäntömuutoksin.
Kaikkosen mukaan Lindtmanin mielipiteiden olevan ilmeisen harkittuja, tulevaisuuteen katsovia näkemyksiä työelämän uudistamisesta.
– Niitä oli virkistävää lukea. Lindtman tunnusti, että työ, työmarkkinat ja työelämä ovat muutoksessa ja peräänkuulutti ”radikaalia uudelleenajattelua”. Yhtenä ratkaisuna hän esitti paikallisen eli työpaikoilla tapahtuvan sopimisen lisäämistä.

Antti Lindtman.
Kaikkonen muistutti, miten keskusta on hänen mukaansa esittänyt paikallisen sopimisen edistämistä jo pitkään.
– Paikallinen sopiminen ei saa olla sanelua, vaan sen on perustuttava työnantajan ja työntekijän väliseen tasavertaisuuteen ja luottamukseen. Etunimikaima Lindtman oli Helsingin Sanomissa samaa mieltä.
Lisää aiheesta
– Toivottavasti tässä asiassa päästäisiin vihdoin toden teolla eteenpäin. Uskon, että yhteisenä tavoitteenamme on turvallinen, inhimillinen ja oikeudenmukainen työelämä riippumatta siitä, kuka on hallituksessa, kuka oppositiossa.
Kaikkonen jatkoi, että yhteisen näkemyksen hakemiselle on vielä huutavampi tarve pätkä- ja silpputyöläisten sekä itsensä työllistävien tilanteen parantamisessa.
– Heille työn, työmarkkinoiden ja työelämän muutos on ollut jo pitkään todellisuutta. Ja on myönnettävä, että heidän eteensä Suomessa on tehty aivan liian vähän.
– Itse ajattelen, että tarvitsemme Suomeen perusturvan, joka aina kannattelee heikointa, mutta ei kahlitse ketään, ja ottaa huomioon ihmisten erilaiset elämäntilanteet, Kaikkonen kertoo.
Toteuttaakseni edellä kirjoittamaani, kiitän Lindtmania.
Kaikkosen Lindtmanille suuntaamat kehut liittyvät viime aikoina toistuvasti esiin nousseeseen politiikan väärinymmärtämisen kulttuuriin, joka on monen väistyvän kansanedustajan puheissa ollut keskeinen syy luopua ehdokkuudesta.
– Kokeneet kansanedustajat ovat tuntemuksissaan oikeassa. Tiedän, että myös moni politiikkaa kauempaa seuraava on turhautunut ohipuhumiseen ja riitelyyn. Parantamisen varaa on – varmasti myös itselläni, Kaikkonen tunnustaa.
– Eduskunta aloittaa nyt syysistuntokautensa. Pohdinkin, pystyisimmekö yhdessä osoittamaan ihmisille, että meillä on erilaisista näkemyksistä huolimatta sittenkin edelleen kyky kuunnella ja ymmärtää toisiamme sekä hakea yhdessä ratkaisuja?
Hän korostaa, ettei tämä tarkoita, etteikö asioista voi olla myös lujasti eri mieltä.
– Se kuuluu kansanvaltaan. Eri mieltä voi kuitenkin olla myös ilman, että heti leimaa toisen tai ymmärtää tahallaan väärin.
– Toteuttaakseni edellä kirjoittamaani, kiitän tässä Antti Lindtmania.
Kehut eivät jääneet Kaikkoselta täysin yksipuolisesti. Eilen Antti Lindtman kehui HS:n haastattelussa puolestaan Kaikkosta kun häneltä kysyttiin, ketä hallituspuolueen edustajaa hän voisi kehua.
– Haluan antaa tunnustuksen Antti Kaikkoselle, joka teki hyvää työtä, kun eduskuntaryhmät neuvottelivat rintamaveteraanien kotipalveluiden nostamisesta samalle tasolle kuin sotainvalideilla. Hän veti neuvottelut asiallisesti ja taivutteli myös hallituksen menestyksekkäästi tämän taakse.”
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
1.9.2018 06:25
Antti Lindtman ihmeissään: ”Petteri Orpo esittää jälleen olevansa huolissaan velasta – siis velasta, jonka kokoomus on itse hallituksessa ollut siunaamassa”
Politiikka
29.8.2018 13:36
SDP:n Lindtman moukaroi hallitusta: ”Aina on hyvä aika rikkaiden uusille veroeduille ja aina on huono aika panostaa perusturvaan ja koulutukseen”