Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

20.10.2020 07:21 ・ Päivitetty: 20.10.2020 07:21

Keskustasta vaaditaan Suomeen hätätilahallitusta – ”Puolueiden väliset ristiriidat ovat syvenemässä”

Eduskunnan täysistunto koolla.

Professorit Kaarlo Tuori ja Martin Scheinin ehdottavat tämän päivän Helsingin Sanomissa, että Suomeen tulisi julistaa poikkeustila ja että valmiuslaki pitäisi ottaa käyttöön.

Demokraatti

Demokraatti

Tähän uutiseen on reagoinut tiedotteella keskustakonkari Paavo Väyrynen.

– Olen keväästä saakka julkaissut useita kirjoituksia, joissa olen ehdottanut, että Suomeen tulisi muodostaa kaikkien puolueiden ”hätätilahallitus”. Olen perustellut tätä sekä korona-viruksen tehokkaalla taltuttamisella että meitä uhkaavan laman torjumisella ja sen seurausten lievittämisellä, Väyrynen kirjoittaa.

Väyrysen mukaan nyt ovat toteutumassa ne uhkakuvat, joista olen keväästä lähtien kirjoittanut.

– Korona-viruksen toinen aalto on käynnistynyt, ja sen huippu saatetaan saavuttaa vasta ensi keväänä. Suomen talous on ajautunut lamaan, jota korona-viruksen leviäminen kaikkialla maailmassa syventää. Eurooppaa ja koko maailmantaloutta uhkaa finanssikriisi. Puolueiden väliset ristiriidat ovat syvenemässä.

– Blogini synnyttämässä keskustelussa ehdotettiin, että Suomessa tulisi olla kaikkien puolueiden hallitus aina kun valmiuslakia sovelletaan. Tämä olisi nyt toteutettava. Lainsäädäntöä olisi muutettava siten, että valmiuslakia sovellettaessa tulisi aina muodostaa kaikkien puolueiden hallitus, Väyrynen päättää tiedotteensa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU