Jos vanha runkosarjameininki olisi edelleen voimassa, Suomen koripallomestaruudesta ei nyt kamppailisi ainakaan Kouvot, sehän oli tällä kaudella vasta kuudes tuossa nykyisessä höntsäpelien runko-osassa.

Niinpä Kouvojen tämän kevään finaalipaikka onkin suoranainen ihme, miraakkeli. Seura on hävinnyt tällä kaudella peräti 24 ottelua, mutta on silti kisassa yhä mukana.

Nyt jää siis jännitettävää, käveleekö Kouvot vielä Kauhajoenkin yli. Silloin se olisi historian toinen kuudenneksi runkosarjassa jäänyt joukkue, jonka pelaajien kaulaan ripustettaisiin kultaiset mitalit. Kuvaavaa Kouvojen vuoristoratataipeleelle runkosarjassa oli se, että päävalmentaja Jyri Lehtosen päätä vaadittiin pölkylle ja nyt pleijareissa hänelle sovitellaan messiaan viittaa.

Sen sijaan on aika laiha lohtu salolaisille, että vanhan systeemin mukaisesti, siis pelkän sarjan jälkeen, he olisivatkin mestareita. Ja mikä raastavinta, he olisivat jopa kolminkertaisia mestareita, koska ovat voittaneet liigan runkosarjan nyt kolmena vuotena peräkkäin, mutta sulaneet joka kerta.

Jos tuo Kouvojen tämän keväinen menestystarina on siis vailla vertaa, niin kyllä maailmankirjat ovat muutenkin sekaisin. Amerikkalaispelaajathan dominoivat suomalaista liigaa kyllästyttävästi kylässä kuin kylässä, mutta nyt tuossa Vilppaan ja Kouvojen tulikivenkatkuisessa seitsemännessä välierässä Kouvojen 91:sta pisteestä amerikkalaistroikka latoi normaalit 62 pointsia, mutta kappas vaan Vilppaan 82:sta pisteestä Amerikan miehet vain epätavalliset 28 pojoa, johon kotimaiset sentään porskuttivat poikkeuksellisesti 54 pistettä lisää.

Mielenkiintoista on finaaleissa nähdä myös tapa, jolla pelejä johdetaan. Saavatko massiiviset hyökkääjät porata reikää puolustajaan perspakituksineen sääntöjenvastaisesti myös törmäyskaaren ulkopuolella. Eli millaisia ovat vihellyksistä seuraavat vapaaheittomäärät? Nyt ainakin Kouvojen ja Vilppaan välisessä kahdessa viime pelissä ne olivat hämmästyttävän huikeat 62–18.

Tuollaisille vaparimäärillä on Kouvojen kaataminen enemmän kuin työlästä.