Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kirjallisuus

18.6.2020 10:17 ・ Päivitetty: 18.6.2020 10:17

Kiiltomato.netin uudeksi päätoimittajaksi Ville Hämäläinen

Lukukeskuksen hallitus on valinnut kirjallisuuskritiikin verkkolehti Kiiltomato-Lysmasken.netin uudeksi päätoimittajaksi Ville Hämäläisen (s. 1992). Hän aloittaa tehtävässään syyskuussa.

Demokraatti

Demokraatti

Hämäläinen toimii aktiivisesti kirjallisuuskritiikki ja -tutkimuskentällä, ja on työskennellyt viime vuosina avustajana niin Nuoressa Voimassa, Ylioppilaslehdessä, Kritiikin Uutisissa, Tulessa ja Savussa kuin Kertomuksen vaarat -tutkimusprojektissakin.

Lisäksi hän on kirjoittajana tänä keväänä ilmestyneessä Kosmoksen esseeantologiassa 13 katseluasentoa ja Vastapainolta tulevassa Kertomuksen vaarat -tietokirjassa.

Hämäläinen viimeistelee parhaillaan kirjallisuustieteen pro gradua Tampereen yliopistossa.

– On suuri kunnia päästä luotsaamaan niinkin perinteikästä ja arvostettua lehteä kuin Kiiltomato. Samalla tätäkään vaativaa tehtävää ei ihan yksikseen tarvitse hoitaa, vaan voin paljossa luottaa lehden toimituskuntaan ja laajaan ja osaavaan avustajajoukkoon. Pitkille ja paneutuville kritiikeille on tänä aikana tarvetta. Haluan rohkaista kriitikoita kokeilemaan kritiikin muotoja ja keinoja ja olla tiiviisti avustajiin yhteydessä, Hämäläinen sanoo.

Kiiltomato-Lysmasken.net on vuodesta 2000 julkaistu kirjallisuuskritiikin verkkolehti. Kiiltomato on Suomen kattavin kirjallisuuskritiikin verkkomedia, joka nostaa esiin erityisesti huomiota ansaitsevaa kotimaista ja käännöskirjallisuutta.

Kiiltomadon arkisto sisältää noin 4000 arvostelua, uusia arvioita ilmestyy noin 200 vuosittain. Lehteä julkaisee Lukukeskus.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU